keskiviikko 12. elokuuta 2015

HOME SWEET HOME / FIILIKSET ISOSTA ELÄMÄNMUUTOKSESTA


Kokoan tähän postaukseen fiiliksia ja ajatuksia isosta elämänmuutoksestani. Ehkäpä on hyvä aloittaa siitä kuinka tähän muutokseen on päädytty.

Huhtikuun lopussa vakkariasiakkaani kysäisi kiinnostaisiko minua lähteä Toscanaan, viinintilalle, lapsenvahdiksi. Asiakkaani läheinen pitää Toscanassa viinitilaa ja heidän aiempi lastenvahtinsa oli lähdössä takaisin Suomeen. Pyörittelin tätä asiaa mielessäni illan ajan ja seuraavana päivänä laitoin mailia viinitilalle. Vastaus heiltä tuli nopeasti ja kysymys heidän päästään oli milloin pääsisin käymään paikan päällä. Parin viikon päähän sattui arkipyhä, joten minun oli helppo järjestää itselleni pari ylimääräistä vapaapäivää. Siispä lennot varaukseen ja menoksi. Poikaystäväni matkasi viinitilalle Ranskasta, jossa suoritti vikoja kouluhommiaan ja minä lensin Helsingistä Roomaan, josta nappasin junakyydin Firenzeen. Neljä päivää tutustuttiin vinitilaan ja perheeseen. Tiesin heti toisena päivänä haluavani ryhtyä tähän hommaan ja tarttua tarjoukseen. Plussaa oli, että poikaystävälleni löytyi myös töitä viinitilalta. Pystyimme siis lähtemään matkaan yhdessä.

Suomeen palattuani alkoi asioiden järjestely. Mitä teen yritykselleni? Minne huonekaluni tunkisin? Ajokortin hankinta ( Minulla ei ollut ajokorttia ja tarvitsen kortin töissäni Italiassa) ! Hankin ajokortin kuudessa viikossa ( Kiitos Autokoulu Koljanderin ). Järjestelyä ja hommaa oli paljon. Vakuutukset,  kelarumbat, asunnon irtisanominen, muutto ja paljon hommaa, jota en osannut edes odottaa. Harmaita hiuksia on aiheuttanut selvittää, minkä maan sosiaaliturvaan kuulumme! Vakuutukset kun ovat kiinni sosiaaliturvasta. Melkoista rumbaa oli siis toden teolla viimeinen kuukausi Suomessa ja en ole aivan satavarma olenko vieläkään  kaikkia asioita saanut hoidettua. Mutta asioilla on tapana järjestyä ja internetin välityksellä pystyy hoitamaan kummallisen paljon asioita. Eiköhän kaikki olennaisimmat asiat ole nyt kuitenkin kunnossa sillä istun koneella täällä Panzanossa.

Jännitin kovasti muuttoa vanhasta asunnostani pois. Muuttopäiväni oli heinäkuun viimeinen päivä ja tiedossa oli vielä 10 päivää toisten nurkissa pyörimistä. Ihana huomata, että on ympärillä läheisiä ihmisiä, jotka mielellään ottivat minut sohvalleen yöksi tai pariksi. Tuli mökkeiltyä paljon ja nautittua lähestulkoon lomailusta. Ei ollut kotia mitä siivota ja puunata, joten oli pakko ottaa rennosti, nauttia hyvästä seurasta sekä treenata aamuin ja illoin, mikä sen parempaa! Pelkäsin tätä vaihetta aivan turhaan. Ainut mikä tässä mätti oli kamojen roudaaminen edes takaisin. Urheilukassi olalla päivästä toiseen, tämä ex kampaaja ei käyttänyt hiusten kuivaajaa 10 päivään, eikä myöskään meikkiä. Ihanaa vaihtelua siihen vanhaan minään, jonka piti olla aina tällingissä kampaajan töiden takia.

 Odotin isoja paniikkikohtauksia viimepäiviini Suomessa. Onhan tämä elämänmuutos isoimpia mitä minulle on käynyt. Ei paniikkia, ei minkäänlaista. Viimeinen yöni Suomessa meni hieman heikoilla yöunilla, mutta ei sen kummempaa. Lentokentällä olin ehkä hieman energisempi kuin yleensä, tästä tutut olisivat voineet huomata pienen jännitykseni. Kale ei kuitenkaan joutunut työntämään minua koneeseen vaan kävelin aivan omin jaloin ja hymyissä suin.

Saavuimme Firenzen kentälle maanantaina tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Olimme vissiin tuonut mukanamme sateen sillä en ollut hetkeen nähnyt niin kovaa rankkasadetta, joka meitä oli vastassa laskeutuessamme ( koneemme ei päässyt vesisateen takia ensimmäisellä yrityksellä laskeutumaan). Tämä sade sopi meille oikein hyvin, sillä ilma oli viileämpää kuin mihin olimme varautuneet. 38 asteen helle ei olisi ollut helpoimpia lämpötiloja sopeutua Suomen kelien jälkeen. Lämpötila oli saapuessamme noin 20 asteen luokkaa ja tiistaina lämpötila pyöri noin 28 asteen tuntumassa. Tämä oli minulle todellinen onnenpotku. Lämpötila on nyt nousussa ja varmasti on tiedossa hyvinkin hikiset oltavat.

Maanantai ja tiistai päivä meni aloilleen asettuessa ja hieman lähikylien marketteja koluten.  Kävimme hankkimassa muutamia must-juttuja, kuten blenderin ( näissä lämpötiloissa lämmin ruoka ei maistu niin hyvin kuin Suomessa, joten smoothiet toimivat hyvin ). Eilis iltana kävimme juosten tutkimassa hieman tarkemmin Panzanon kylää, sää oli sen verran lempeä että pystyimme treenin merkeissä tutustumaan ympäristöön. Panzano alkaa siis olla hyvin hanskassa ja minusta tuntuu, että osaan autoillessa jo ajaa muutamaan isompaankin kylään lähistöllä. Firenze tulee valloitettua sitten hieman myöhemmin.

Tänään oli ensimmäinen työpäiväni. Lähes suoraan hommiin siis. Eipä meillä täällä ole isompia suunnitelmia vielä tullut tehtyä, joten sanoimme työnanatajillemme eilen, että voimme aloittaa työt jo heti. Tänään siis kahdeksan tunnin työpäivä jo takana ja hymyilyttää. Katsotaan mitä seuraavat päivät tuovat tullessaan, ainakin töitä, aurinkoa ja lähiympäristöön tutustumista. Kai sitä on pakko myöntää, että toistaiseksi olo on hyvä ja voin ehkä pikku hiljaa aloittaa kutsumaan tätä paikkaa kodiksini. Eilen sain puunata pesuaineiden kanssa ja järjestellä keittön purnukoita, siitä sain oloni hyväksi ja paikan tuntumaan kodilta. Mikä olisikaan mukavampi tapa aloittaa päivä kun keitellä aamulla espressot ja noukkia ulko-oven edestä parit luumut aamupalapöytään? Jos nyt tämän hetken fiiliksistä pitää kaivella jotain negatiivista niin puhelimeni saisi toimia. En ole saanut pidettyä kehenkään yhteyttä Firenzeen saavuttuani. Eli siis jos joku ystävä tai perheenjäsen lukee tätä postausta niin syy hiljaiselooni on se, että liittymäni ei toimi.  Hetkeen ei siis ole tiedossa instagram-päivityksiä, eikä watsappin käyttöä, ei itseasiassa edes puheluita tai textareita!






Jännityksellä katson millainen seikkailu tästä onkaan syntymässä.

-Marika


5 kommenttia:

  1. Mahtavaa kuulla teidän kuulumisia, ihana rohkea Marika <3 T: Mirva

    VastaaPoista
  2. 😄no vähän ihmeteltiin jo 😂 Mukava että kaikki on alkanut sujumaan😘 T:ISO veikka ja perhe 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin että teidän poppoo on huudellut mua viesteillä, mutta ei ole viestit mun luokse vielä löytänyt! Skypetetään joku päivä :) <3

      Poista
  3. Mukava tietää, että perillä olette ja eikun töihin käsiksi. Toissapäivänä sain hiukset töihinpaluukuntoon, vaikka olitkin karannut. :)
    Halituksia sinne pienille rakkaille.
    Heidi


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitän terveiset ;) Loistavaa, että hiuksetkin on kunnossa :) Palataan!

      Poista

<3