perjantai 31. toukokuuta 2013

Gentleman



// Paita Carlings / Housut H&M / Kengät Bianco / Laukku Second hand / Myssy äidin tekosia //








Tänään söin maailman parasta hääkakkua serkkuni häissä. Serkullani oli myös yksi kauneimmista häämekoista, joita olen nähnyt. Upeasti laskeutuva mekko, joka sopi täydellisesti kauniille serkulleni. Uskon että joudun netin syövereihin selailemaan lisää upeita mekkoja kaikessa tässä häähumussa. En itse aio mennä naimisiin vielä pitkään pitkään aikaan, mutta kesähäät ovat vain todella kauniita ja inspiroivia ja saavat aina sisäisen romantikkoni heräämään. Häitä on mukava katsella kameran linssin läpi erilaisesta perskpektiivistä. Niinpä huomasin tänäänkin ryömiväni pitkin juhlapaikan pihamaata kamera käsissäni  ja siinä oli sitten raitapöksyjeni polvet  hiekan peitossa.


Mukavaa viikonloppua ja onnea kaikille ammattiin valmistuville sekä uusille ylioppilaille!

-Marika

maanantai 20. toukokuuta 2013

Obsession









Joudun myöntämään, että minulla on maailman isoin pakkomielle tähän Brandy & Melvillen hameeseen. Harmittaa, että en tyhjentänyt koko kyseistä kauppaa Lontoon reissulla.


Viimeinen työpäivä vanhassa työpaikassa on takana ja melkoisen haikea fiilis on kun taakse jää ihanat ja upeat työkaverit. Hirveä ikävä tulee vanhaa työporukkaa, mutta tilalle saan kaksi mainiota työkaveria uudessa työpaikassa. Nyt lupaan itselleni, että pidän vanhaan työpoppooseen yhteyttä jo heti tämän työpaikan vaihdon jälkeen. Kolmessa vuodessa ihmisistä työpaikalla kerkeää tulla todella tärkeitä, duunikavereita näkee kuitenkin jopa enemmän kun omaa perhettä silloin kun perheenjäsenten kanssa menee aikataulut ristiin. Tässä hetkessä kun työpaikan vaihto herättää itsessäni huikean tunteiden kirjon onnesta haikeuteen, tajuan sen kuinka paljon aikaa hyvien työkaverien kanssa on viettänyt. Ihania hetkiä ja muistoja. Hullua, että tämän tajuaa vasta kun heidät "menettää". Kiitos tytöille ihanista vuosista ja muistamisista tänään töissä, teillä on hyvä huumorintaju! <3 Teitä tulee todella ikävä!

Huomenna olisi edessä ensimmäinen päivä uudessa työpaikassani, työmatkani lyhenee 100 metriin 800 metristä. Hyötyliikunta jää entistä vähemmälle. Uusi duunipaikka jännittää hurjan paljon, mutta hyvällä tavalla. Odotan huomista innolla! Saa nähdä kuinka uni tulee, vai meneekö ensi yö sängyssä pyöriessä.

Hyvää yötä,

Marika


P.s. Sukunimeäni osataan aina käyttää hyödyksi tietyissä tilanteissa, heh. Sain myös kukkia! Ehkä tästä voidaan päätellä, että haikeat fiilikset eivät olleet täysin yksipuolisia ;) No ainakin vanhassa työpaikassani on yksi moottoriturpa vähemmän!


tiistai 14. toukokuuta 2013

SPORTYSPORTY



// Takki Lindex / Paita Urban Outfitters / Housut tuunatut / Kengät Palladium / Aurinkolasit Clas Ohlson //





Olen aivan rakastunut Lontoosta ostamaani Urban Outfittersin napapaitaan. Aluksi karsastin hieman yliopiston logoa paidassa, mutta nyt rakastan sitä. Näitä täytyy saada lisää.


Kesäni alkaa melkoisella hullun myllyllä.  Muutoksia on ilmassa ja paljon. Kaikki hulina tapahtuu vielä hyvin pienellä aikavälillä. Joona palaa VIHDOIN kotiin Belfastista ensi keskiviikkona (pitänee varmaankin raivata miehelle tilaa asunnosta). Vaihdan työpaikkaa ensi tiistaina ja tämän kuun loppuun mennessä pitäisi päättää otanko opiskelupaikkani Jyväskylän yliopistossa vastaan. Tämä opiskelupaikka hässäkkä tuli todellisena yllätyksenä kun postilaatikosta kolahti kirje, jossa luki opintojeni alkavan 2.9. Luulin peruuttaneeni opiskelupaikkani viime keväänä, enkä tänä vuonna edes hakenut lainkaan opiskelemaan. Tämä kirje tosiaan hämmenti sekaisin olevaa päänuppiani entisestään, kun olin asennoitunut tekemään duunia ainakin vielä seuraavan vuoden.

Siispä katsellaan mitä tästä seuraavasta parista viikosta tulee! Veikkaan, että muutamat paniikki-itkut sekä onnen kyyneleet saan ainakin aikaiseksi. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin onnellisuus Joonan kotiinpaluusta ja siitä että minun ei tarvitse enää tiskata joka ikinen päivä.

Hyvää yötä,

Marika

lauantai 4. toukokuuta 2013

Reflection








Viime talvena sain kamalan fiksaation aurinkolaseihin. Surffasin internetin ihmeellisessä maailmassa etsien täydellisiä arskoja, joissa olisi se täydellinen heijastuspinta. Jotta homma ei olisi liian helppoa olin saanut päähänpinttymän lasien muodostakin. Joku saattaa miettiä, että onhan tällä neidillä pyöreitä laseja ennestäänkin. No niin on ja paljon, mutta kaikki on niin super pieniä, että niiden taakse ei voi piiloutua. Surffasin kauan vintageputiikeissa ja vihdoin helmikuun lopulla tärppäsi! Nyt onkin sitten odoteltu kuin kuuta nousevaa näitä aurinkopäiviä jolloin laseja voi käyttää. Niin niin, tiedän että se vaarallinen kevättalven aurinko meni jo, mutta en kokenut itseäni hirveän viehättäväksi näissä laseissa toppavarusteiden kanssa. Siispä nyt pidän näitä jatkuvasti, jopa yöllä kun häikäisee niin kovasti.


-Neiti aurinkolasiriippuvainen

P.s. Huomenna suunnataan bussin keula kohti Lappeenrantaa ja käydään tsekkaamassa kuinka se pallo pyörii siellä päin Suomea. Toinen sarjapeli siis tiedossa. JALKAPALLO ON MUKAVAA!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappu

Vappuhan voisi olla merkkipaalu kesälle? Haluan ainakin ajatella niin. Saisiko Vappuna siis aloittaa kesämekkojen käytön. Minä ainakin kaivoin mekot esille vaatekaapin kätköistä!


// Takki ja Kengät Vintage / Mekko H&M //






Kiitos ystäville Vapusta, oli mukavaa <3

-Marika