sunnuntai 29. syyskuuta 2013

CASUAL





// Takki Kirpparilta / Paita, Vyö & Huivi H&M / Kengät Spirit Store / Housut DIY //

Himoitsen säännöllisin väliajoin valkoisia paitoja.

-Marika


torstai 26. syyskuuta 2013

Joona

Onko kellään koskaan sellaisia päiviä kun tekisi mieli pukeutua poikaystävän vaatteisiin? Tai tuleeko teille vaateostoksilla sellainen olo, että miesten puolelta löytyisi mukavampia vaatteita? Minulle käy näin usein. Olemme Joonan kanssa ainakin toistaiseksi sen verran samaa kokoa, että voin aina välillä ryöstää Joonalta paitoja. Housuissa näin en voi ONNEKSI tehdä! Turhan mukavia olisivat miesten lököhousut näin syksyllä ja silloin jäisi oma pökät käyttämättä!

Kiertelin viime viikolla kauppoja ja eksyin Carlingsin miesten osastolle ( kuten monesti ennenkin). Yllätyksenä ei tullut se että hypistelin ihania miesten neuleita ja paitoja hyppysissäni. Päädyin ostamaan Joonalle tosi kivan syyspaidan. Taka-ajatukset olivat tottakai mielessä ja ilmoitinkin kassalla jo tutulle myyjälle, että tämä paita taitaa päätyä syksyn aikana myös minun päälleni.  Kun lähtee yksin sadetta karkuun kauppoihin saa samalla puettua miehen ja itsensä. Tulisiko tästä minulle uusi tapa säästää?


// Paita & housut Carlings / Kengät Converse / Cap JC //



Onneksi tämä vaatteiden lainailu on vain minun tapani. Olisi se melkoista jos Joona tulisi joku aamu aamiaispöytään maksihameessa!


Nautitaan syksystä!

-Marika

maanantai 23. syyskuuta 2013

FLYBOARD NAUTINTOA

Jos jotakuta vielä askarruttaa mitä flyboardaus on niin tässä olisi hieman videomateriaalia reilun viikontakaisesta kisapäivästämme! Hauskaa ja viihdyttävää, toivottavasti nautitte.



Lajina tämä on niin koukuttava että ehkä on pakko vielä kerran uskaltautua lentämään tänä vuonna. Tämän viikon jälkeen laitan märkäpuvun naulaan.


Mukavaa viikkoa kaikille!

-Marika

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

DIY JEANS

Näin syksyn tullen himoni liikuntaan on kasvanut potenssiin sata. Harmikseni selkäni on taas ruvennut reistaamaan ja olen joutunut hieman hölläämään liikunnan suhteen. Johonkin tämä käsittämätön energian määräni on kuitenkin purettava. Olen viikon aikana tuunannut (tuhonnut) pari t-paitaa ja uudet housut. Jep uudet! Etsin ihania lököfarkkuja hiki hatussa kaupasta, mutta en vain yksinkertaisesti löytänyt mieleisiä. Siispä ostin lähes mieleiset farkut ja tein niistä mieleiset. Yleensä kun tuunaan vaatteita pyrin tekemään sen vaatteille jotka ovat jo jääneet vähemmälle käytölle, mutta nyt tein poikkeuksen ja tuhosin hintalapulliset pökät.

Mitä siis tarvitset tälläisten housujen tuunaamiseen. Sakset, pinsetit ja tietysti itse pöksyt ( ehkä myös kärsivällisyyttä ja jonkun hieromaan niskojasi tuunauksen jälkeen ).

1. Leikataan housuihin saksilla oman maun mukaan viiltoja vaakasuorasti.
2. Nypitään pystysuorat langat pinseteillä pois.
3. Raastetaan jotain kulmikasta vasten pöksyjä raastin raudalla ( ei revityjä kohtia vaan esimerkiksi taskujen kulmia tai reidestä ehjää kangaskohtaa ). Valitettavasti en kännykällä kaikessa tohinassani muistanut tätä raastamista kuvata. :(

Tässä muutama kuva toteutuksesta.



Tältä housut näyttävät valmiina. Rennot lököpökät <3 Ensimmäisen pesun jälkeen katson lisäänkö vielä hieman lisää kulutuksia ja repeämiä.





Syksyistä sunnuntaita kaikille!

-Marika

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

FLYBOARD SM 2013

Kisapäivä on nyt takana. Ihania muistoja. Upeita ihmisiä. Täydellinen sää. Hyvää musiikkia. Adrenaliini rush ja hyvät fiilikset!

Lajinahan tämä flyboarding (tai joku saattaa puhua lentolautailusta) on todella uusi. Laji on kehitetty Ranskassa kolme vuotta sitten ja Suomeen laji on rantautunut oikeastaan vasta tänä kesänä. Siispä viime lauantaina Jyväskylässä järjestetyt SM-kisat olivat lajin ensimmäiset.  Toivotaan, että ensi kesällä lajilla olisi  runsaasti kokeilijoita ja lisää uusia harrastajia, jotta kisat saataisiin vielä isommiksi! Tänä vuonna saatiin kuitenkin jo niinkin kattava määrä osallistujia, että naisilla ja miehillä oli omat sarjansa. Hymyillen voin ilmoittaa, että itse nappasin naisten sarjassa kakkossijan!

Iso kiitos kisojen järjestäjille, koska päivä oli mitä mahtavin ja kaikilla vaikutti olevan mukavaa ja puitteet loistavat. Tässä teille esimakua kisoista muutamien kuvien muodossa. Myöhemmin mahdollisesti luvassa videomateriaalia, sillä kisoissa oli paikanpäällä muun muassa GoPro:n omat kuvaajat!

Ihania rämäpää naisia <3



GoPro siellä pörräilee.



Siellä lentää "mentorini" Miika Tourunen
Miika Zeropointit jalassa.

Otan tuntumaa
Dints Dints Dints
I dive like a dolphin!
Katsojia oli ihanan paljon! Kiitos kaverit kun jaksoitte huutaa äänenne käheiksi! <3






Tunnelma katossa ja keli on kuin morsian.
In the zone



Fiilistä musiikin merkeissä meille tarjoili Benry Vaz

Saunalautta toimi kilpailijoiden lämmittäjänä.



Naisten sarjan onnellinen voittaja!




 Kannustan lajista kiinnostuneita kokeilemaan flyboardingia ! Helppoa ja viihdyttävää.


-Marika

torstai 12. syyskuuta 2013

ENSI LAUANTAINA TÄRÄHTÄÄ!

Kaikki te ketkä olette ehkä ihmetelleet tai kummastelleet, mitä flyboarding on, saatte vastauksen tähän kysymykseen ensi lauantaina 14.9 klo 12.00 Jyväskylän satamassa. Tulevana lauantaina on siis Suomen ensimmäiset flyboarding SM-kisat! Tulkaahan kannustamaan meitä rämäpäitä satamaan! Tästä lajista ei selviä kuivana!



Tänään jätän tämän kosteamman lajin väliin ja suuntaan nenäni kohti jalkapallo kenttää. Toivotaan että selkä parkani kestäisi vielä hetken aikaa. Lauantaina lennetään ja sunnuntaina pelataan!


Ihanaa syyspäivää kaikille,

-Marika

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

SYKSY





// Knit Mick's / Tights H&M / Shoes Bianco //


 Nyt voin poistaa ostoslistaltani valkoisen neuleen. Onko helpompaa tapaa pukeutua syksyllä kuin muhkea neule? Syksy <3


Kauniita unia kaikille

-Marika

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

SUMMERTIME SADNESS



// Dress H&M / Poncho Vila / Shoes Bianco //