PIKAVISIITTI SUOMEEN

Huomenna olisi tiedossa matkustuspäivä. Päräytän muutamaksi päiväksi Suomeen ystäväni häihin <3 Lupaan Anna tehdä sinulle ihanan hääkampauksen! Ennen Suomen kylmää ja kosteaa säätä nautin kuitenkin vielä huomen aamuna viimeiset tunnit viinitarhalla rypäleitä poimien. Reilu kuukausi sadonkorjuuta takana ja aika on mennyt kuin siivillä. Kun palaan sunnuntaina takaisin Italiaan on rypäleet jo poimittu kokonaan.

 

Puhelimeni on toiminut todella huonosti, mutta toivon sen toimivan Suomessa paremmin. Siispä ystävät jos olette ilman tekemistä tässä muutaman päivän ajan niin laittakaa viestiä, sillä saatan olla taas samalla paikkakunnalla ;)

 -Marika

URHEILUMUOTO JOHON EN USKONUT KOSKAAN HURAHTAVANI

Sanat urheilu, minä ja hurahtaminen kuulen usein samassa lauseessa kun puhutaan minusta. Mutta on muutamia lajeja, joihin en koskaan oikein ole syntynyt suurempaa innostusta. Yksi niistä on pyöräily. Rakastan liikkua pyörällä, mutta että lähtisin ihan pyöräilemään ilman että liikun vain paikasta A paikkaan B.  Olenhan minä hölmönä pyöräillyt Jopolla Ylläkselta Altaan kolmessa päivässä, mutta että minulla olisi kunnon pyörä alla, on sitten aivan eri juttu.

Nyt on tainnut käydä niin, että pyöräily on täyttänyt jonkin ison aukon sydämessäni täällä italiassa. Olen todellakin hurahtanut pyöräilyyn ja harkitsen jopa ostavani oman kunnon pyörän. Tällä hetkellä olen saanut lainaan käytetyn maastopyörän, josta olen todella kiitollinen! En pidä ajatuksesta liikkua autolla muutaman kilometrin matkoja kauppaan, joten pyörä on ollut pelastus. Täällä kuitenkin maasto on sellaista, että se muutaman kilometrin kauppamatka kävellen vie aikaa huomattavasti enemmän kuin Suomessa ja katuvaloja ei ole, pimeän tullessa joka päivä vain aikaisemmin ja aikaisemmin.

 Italiassa on melkoinen pyöräilykulttuuri ja en ihmettele sitä lainkaan! Kyllähän tälläisissa mäkisissä maisemissa on loistava pyöräillä ( mitä nyt tiet ovat vaarallisen kapeita ja lisätään teiden kaupeuteen vielä hullut autoilijat ja pyöräilijät. ). Parin kilometrin mittaisissa ylämäissä saa hyvän hapon jalkoihin ja kun seuraavaksi alkaa mukavan mittainen alamäki tuntuu tuuli oikein miellyttävältä alaspäin lasketellessa. Jokainen vastaantuleva pyöräilijä morjestaa ohi mennessään ja käyttää huikeita pyöräilyvarusteita ( Jätän itse ne Michelangelon kikkelin kuvilla varustetut pyöräilyvaatteet kuitenkin ostamatta. Jep tälläisiäkin pyöräilyhousuja olen nähnyt! ) Yksi varusteista tärkein on minun kuitenkin hankittava! Nimittäin pyöräilykypärä. Hävettää myöntää, että liikun tällä hetkellä ilman kypärää, mutta ostoslistallani se on ykkösenä. Oma henkikultani on liian kallis ja kypärä on siihen halpa pelastus.



Olen jopa pyöräillyt viinitarhalta toiselle päivisin tällä fillarilla. Työmatkat siis taittuvat hyvin pyörällä, vaikka työkaverit ihmettelevätkin miksi menen pyörällä kun heidän autoonkin mahtuisi kyytiin. Kai sitä vain haluaa tehdä niitä asioita, joista nauttii <3

Mukavaa viikonloppua!

-Marika

HARVEST

Pari ensimmäistä viikkoa sadonkorjuuta takana päin. Olen nähnyt rypäleitä enemmän kuin koskaan elämäni aikana. En muista koskaan myöskään syöneeni näin paljoa rypäleitä, mitä tämän parin viikon aikana olen syönyt! Syömisestä tuliki mieleeni, että ei tee mieli karkkia lainkaan kun syö viinitarhalla muutaman rypäleen! Nämä viiniin käytettävät rypäleet ovat paljon sokerisempia kuin kaupasta ostettavat, syötäväksi tarkoitetut, rypäleet. Siemeniä on myös näissä rypeleissä enemmän. Viinin maun ja värin kannalta olennaisia ovat rypäleen kuoret ja siemenet, eivät niinkään hedelmän liha tai mehu.

Pari ensimmäistä päivää viinitarhalla olivat todella raskaita. Sadonkorjuu alkoi hieman etuajassa ja lämpötila iltapäivällä oli alussa vielä hyvinkin korkea, kuumuus otti koville. Siitä kuitenkin selvittiin ja iltaisin uni maittoi. Rypäleiden poimiminen on myös hyvin fyysistä, kyykkäämään joutuu paljon (  kyykkääminen on kivaa hommaa, mutta näköjään se saa lihakset jumiin myös ilman painonnostotankoa ;) ) ja laatikoiden liikuttaminen mukana on yhtä maastavetoa kokoajan. En vaihtaisi tästä hommasta päivääkään pois. Nautin kun saan tehdä töitä ulkona ja työn fyysinen puoli on plussaa. Parin ensimmäisen sadonkorjuupäivän jälkeen paikkojen kolotus on lakannut ja kyykkääminen ja laatikoiden nostelu ei tunnu enää raskaalta, lämpötilan nopea laskeminen on varmasti osasyynä tähän.

En osannut arvatakaan mitä kaikkea pelkästään rypäleiden poimimisessa otetaan huomioon ( ja mitä kaikkea en ole itse edes nähnyt tai kuullutkaan ). Päivittäin rypäleistä otetaan näytteitä ja odotetaan iltaa, jolloin tulokset tulevat ja kertovat mitkä rypäleet ovat valmiita poimittavaksi. Sääolosuhteet vaikuttavat niin moneen asiaan ja siihen olemmeko tarhalla poimimassa lainkaan. Välillä putsaamme rypäleet todella tarkasti ja nypimme huonot yksilöt terttujen välistä pois, välillä taas riittää kunhan rypäleessä ei ole mitään vikaa laadussa. Joskus poiminen on super nopeaa ja joskus todella hidasta. Eri rypälelajikkeet kypsyvät eri aikaan ja kypsymiseen vaikuttaa myös miloin viiniköynnös on  esimerkiksi leikattu tai missä päin viinitarhaa köynnös sijaitsee. Niin paljon liikkuvia palasia, että pää on ihan pyörällä! Onkohan perunan viljely suomessa yhtä monimutkaista? Sitä vaan on tottunut että hedelmiä ja vihanneksia saa kaupasta, joten on mielenkiintoista nähdä tämä sadonkorjuu puoli.

En tiedä viineistä saatika sitten rypäleistä yhtään mitään. Tottakai pidän viinistä, mutta en ole koskaan oikein ottanut asiasta sen enempää selvää. Nyt kun olen  kyykkinyt täällä Panazanossa Candiallella ja tuijotellut päivät pitkät rypäleitä on kiinnostukseni viinejä kohtaan herännyt. On ollut aivan mahtavaa kun kuulen päivän aikana kaikenlaisia tarinoita rypäleistä ja viineistä. Opin koko ajan uutta ja se antaa paljon lisää tähän hommaan. Kuulen päivän aikana niin paljon uusia asioita, että kaikki ei mitenkään jää mieleen, pitäisi olla lehtiö ja kynä mukana, jotta saisi kirjoitettua kaiken ylös. Ehkä unohtaisin siltikin osan. Arvostan sitä että työkaverit haluavat jakaa omaa tietotaitoaan ja tarinoitaan tälläiselle tallukalle kuin minä.

Olen nyt  myös aloittanut italian kielen opiskelun, jotta kommunkointi työkavereiden kanssa olisi helpompaa ja muutakin kuin käsimerkkejä ja perus fraaseja. Alkuun pääseminen on hankalaa, mutta eiköhän tässä vielä tuloksia saada aikaan. Olen pärjännyt englannilla hyvin, mutta viinitarhan puolella suurin osa työkavereistani ei puhu sanakaan englantia, joten minun on opeteltava italiaa. Kuulen viinitarhalla italiaa todella paljon, joten ymmärrän jo melkoisen hyvin mitä muut puhuvat. Nyt tarvitsen hieman perusasoita kieliopista haltuun niin eiköhän puhuminenkin rupea kohta sujumaan paremmin. Sanavarasto karttuu kokoajan, joten nyt vain itseä niskasta kiinni ja ahkeroimaan kieliopin kanssa. Työkaverit ovat kyllä innokkaita auttamaan kielen kanssa. 

Katsotaan jos saisin aikaiseksi koota isomman postauksen kielen opiskelustani.

Hyvää yötä <3

-Marika

PANZANOSTA GREVEEN JA TAKAISIN

Päätimme tehdä päivävaelluksen vastapainoksi autoilulle. Olemme joutuneet käyttämään paljon autoa emmekä kumpikaan pidä ajatuksesta autoilla pieniä matkoja. Täällä Italian maaseudulla auto on kuitenkin arjessa lähes välttämätön, sillä mäkisen maaston takia jalan pienienkin matkojen taittaminen on hidasta ja aika on työpäivien jälkeen kortilla. Päätimme kuitenkin käyttää yhden vapaapäivän vaeltaen jalan jo autolla tutuksi tulleita lähiseutuja. Toki valitsimme osan reiteistä puhtaasti vaellusreittejä, mutta jouduimme taittamaan jonkin verran matkaa myös autotietä pitkin.

Tarkoituksemme oli kulkea Panzanosta Greveen ja palata takaisin Sant Michele Parcin kautta, hieman eri reittiä.  Reissun oli tarkoitus olla noin 6-7 tunnin mittainen, mutta nyt tulee se kuuluisa MUTTA-sana! Olimme ottaneet netistä hieman ympäripyöreät sanalliset ohjeet reitistä ja mukanamme oli vanha lähialueen kartta, johon oli merkattu jonkin verran vaellusreittejä. Kartta osoittautui lähes toimivaksi ( väitän, että  karttaan oli piirretty suurinpiirtein mutkat oikeaan paikkaan ja ehkä muutama käännös oli jätetty pois. Ehkä kartan piirtäjä piti niitä turhina.) ehkä jompikumpi meistä voisi piirtää tämän reissun jälkeen tuon kartan uusiksi ;). Kaikki ei siis mennyt aivan putkeen tällä reissulla. Vaelluksemme kesti 9 tuntia. Ei matkan kestossa sinäänsä mitään ongelmaa, mutta suoraan sanottuna oli pieni hetki kun oikeasti mietimme, että missä olemme ja kuinka pääsemme pois jos seuraava mutka ei käännykkään metsässä vasempaan. Puhelimessa ei tietenkään kummallakaan ollut kenttää saatavilla.

Alkumatka meni oikein hienosti ja poimimme matkalla Greveen hieman viikunoita. Olimme ottaneet hyvät eväät rinkkaan mukaan, mutta eihän näitä hedelmiä ja marjoja, joita matkalla oli saatavilla luonnossa, voinut vastustaa. Täydensimme siis eväsvarastoamme matkalla luonnon antimilla. Greveen matka taittui yhdessä hujauksessa ja pysähdyimme Grevessä ostamaan varulta rakkolaastareita, osoittautuivat muuten loppumatkasta oikein tarpeellisiksi. Greve on meille entuudestaan tuttu ympäristö, joten uudet maisemat alkoivat kun pääsimme jatkamaan matkaa kohti Sant Michele Parcia. Päivä oli oikein lämmin ja oli mukava kun reitti vaihteli välillä metsän siimeksestä aurinkoiseen hiekkatiehen. Saavuttuamme Sant Michele Parciin pidimme evästauon ja nautiskelimme hyvästä kelistä ja ihan vain fiilistelimme maisemia. Seuraavaksi matkassamme tapahtui moka. Kartastamme puuttui valitsemamme vaellusreitti kokonaan ja valitsimme puistosta lähtiessä väärän reitin. Merkkaus oli saman värinen kuin kirjallisissa nettiohjeissamme, joten emme epäilleet reittivalintaamme lainkaan. Myöhemmin kun tutkimme kotona karttaa totesimme, että oikea reitti olisi lähtenyt seuraavasta risteyksestä, mutta valitsemaamme vaeullusreittiä ei  kuitenkaan löytynyt kartastamme lainkaan. Noh, valitsemamme reitti vei meidät Casoleen. Kun pääsimme metsästä pois laskeuduimme todella jyrkkää maastoa alaspäin ja hälytyskellot alkoivat soimaan! Karttaan ei ollut merkitty näin jyrkkää maastoa. Jatkoimme matkaa ja kohtasimme Casolen kyltit. Olimme hämillämme, koska meidän ei millään ilveellä olisi pitänyt olla Casolessa! Kale käveli kirkon pihaan ja kysäisi Italian alkeilla kirkonmieheltä missä olemme ja vastaus oli Casole! Ei auttanut muu kuin purra hammasta ja ihmetellä. Kartta kouraan ja uutta suunnitelmaa kehiin.

Suunnitelma B oli, että kävelemme Casolesta Lamoleen ja sieltä valitsemme pitkän autotien sijasta vaellusreitin Panzanoon. Jos ilta ei olisi jo painanut päälle olisimme varmuuden vuoksi valinneet autotien, mutta kello alkoi jo tosiaan olla sen verran, että autotiellä aikaa olisi kulunut niin paljon, että pimeä olisi varmasti yllättänyt meidät. Täällä maaseudulla ei katuvaloja ole ja kun pimeä tulee on oikeasti todella pimeää. Eikä ole ihme jos pimeällä autoillessa näet villisian tai useamman. En haluaisia törmätä niihin jalankulkiessa.  Casolen ja Lamolen lähettyvillä oli koko vaelluksemme upeimmat maisemat, joten tämä mutka matkassamme ei jälkeenpäin ajateltuna ollut lainkaan huono juttu!

Kun olimme ohittaneet Lamolen ja poistuimme isommalta tieltä vaellusreitille alkoi hämmennyksen hetket. Kartta oli tosiaan jo hieman iäkäs ja maastossa oli tapahtunut muutoksia. Vaellusreittimme johdatti meidät keskellä viinitarhaa, aidattua sellaista. Viinitarhalla meni pieniä polkuja ristiin rastiin, emmekä ollut varmoja mikä poluista on vaellusreitti. Aidattu viinitarha myös hämmensi meitä ( jälkeenpäin kuulimme, että aidatuilla alueilla saa liikkua kunhan sulkee aina portit kulkiessaan. Jos maanomistaja aitaa maitaan on hänen laitettava aitaan portti 50 metrin välein.) Luulimme liikkuvamme luvatta toisten mailla. Löysimme loppujen lopuksi portin viinitarhan perältä ja päädyimme metsään. Emme kuitenkaan olleet varmoja olemmeko lainkaan vaellusreitillämme. Kale luki karttaa ja pohti karttaan olevan merkitty vain 2 jokea tai isoa puroa. Noh, meidän matkallamme puroja tuli vastaan 5 ja kaikki samankokoisia. Mutkatkin menivät suurin piirtein samalla tavalla kun kartassa, mutta kyllä mies joutui yhdessä vaiheessa sanomaan, että jos seuraava mutka ei käänny vasempaan todella jyrkästi niin sitten olemme hukassa. Mutka kääntyi vasempaan ja saavuimme hieman isommalle tiellä ryteiköstä. Vastaan tuli muutama koiran ulkoiluttaja eli ei hätää! Jatkoimme matkaa ja söimme samalla eväitä (onneksi olimme ostaneet todella paljon eväitä!). Aurinko rupesi jo laskemaan, mutta autoja kulki tasaiseen tahtiin ja kaikki samaan suuntaan. Pian näimme kyltin, jossa luki meidän onneksemme Panzano. Arvuuttelimme mistä suunnasta saavumme Panzanoon, sillä siitä meillä ei ollut hajuakaan! Olimme jättäneet automme kaupan pihaan parkkiin, koska olimme aikoneet tehdä ruoka-ostokset vaelluksen jälkeen. Toivoimme, että emme tule sieltä suunnasta missä asumme, sillä joutuisimme hakemaan auton neljän kilometrin päästä! Luulimme tuntevamme pienen Panzanon kylän, mutta tulimmekin meille aivan tuntemattomasta suunnasta torille, keskellä kylää. Torilta kipaisimme portaat alas kaupalle ja kerkesimme vielä hoitaa ostoksetkin.

Melkoinen reissu, mutta kyllä olin onnellinen koko päivän mittaisesta ulkoilusta sekä upeista maisemista. Vaikka välillä meinasi pinna kiristyä niin näin jälkeenpäin pohdittuna oli hieno reissu ja mutka matkassamme oli kyllä parasta, mitä vaelluksellamme oli.

Reissu synnytti nälän pitkiin reippailuihin. Saimme tällä viikolla käyttöömme fillarit, joten luulen meidän pääsevän hetkeksi eroon autosta ja tekevän seuraavan päiväreissun fillaroiden. Kahdesti olemme jo pyöräilleet kauppaan tällä viikolla ja voin kertoa kuinka reidet huutavat hoosiannaa näillä vuoristoteillä! Melkoisia mäkiä löytyy nimittäin.

-Marika

NO LIPSTICK, NO MAKE UP.

Täällä ollessani on meikin käyttö jäänyt todella vähälle. Aurinkolasit nenälle ja pieni rusketus niin en paljon muuta ole tarvinnut. Hullua kun ennen jouduin kampaajana ollessani meikkaamaan päivittäin ja täällä meikki on minulle vain erikoistilaisuuksiin. Kokonaiset neljä kertaa olen naamaani jotain laittanut ja nekin vain siksi että minulla on ollut todella ikävä huulipuniani. Huulipunafriikki tulen olemaan varmaankin ikuisesti.

// Toppi Lindex / Hame H&M / Sandaalit & Reppu Second hand  //

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

-Marika

MAREMMA ALBERESE

En ole lainkaan auringonpalvoja tyyppiä. Kuitenkin nyt kun olemme täällä Italiassa ja lämpöä piisaa, ajattelimme viettää ainakin yhden vapaa-päivistämme rannalla. Asumme Toscanan alueella ja täällä ei juurikaan rantakohteita ole. Saimme hyvän rantavinkin hieman kauemmaksi, rannikolle, työnantajiltamme.

Emme halunneet lähteä viettämään löhöpäivää turistien keskelle aurinkotuolien ja erilaisten rantabaarien keskelle. Päädyimme Alberesen kylään. Pieni paikka, jonne italialaiset itse lähtevät viettämään kesälomapäiviään. Ranta suljetaan autoilta väkimäärän rajoittamiseksi jo melko aikaisin aamulla, joten lähdimme matkaan hyvissä ajoin. Ajomatkaan meille suositeltiin varaamaan aikaa pari tuntia. Aikaa meillä meni hieman reilumminkin matkan taittamiseen sillä jouduimme ruuhkaan tietyön takia. Otimme ajo-ohjeet netistä, ja hyvä niin, sillä suuria opasteita rannalle ei ollut (liekkö halutaan välttää turistit) vaikka rannan läheisyydessä oli luonnonpuisto.

Rantaviiva vain jatkui ja jatkui ja en kuullut sanaakaan muuta kieltä kuin italiaa. Ei todellaakaan siis mikään turistirysä. Jos rannalle menee hyvissä ajoin on mahdollista saada itselle hyvä varjopaikka puiden oksista kyhätyistä rakennelmista. Valokuvissa tämä näyttää aivan slummilta, mutta paikan päällä nuo erilaiset puurakennelmat latasivat itseensä hyvin paljon tunnelmaa ja iloisia lomalaisia kuhisi kaikissa rakennelmissa. Ei siis niitä kamalia muovisia aurinkotuoleja silmän kantamattomiin! Hyvinkin mukava rantakokemus ja todellakin jotain erilaista!

Näin jälkikäteen kuvia katsellessa hymyilyttää mukava rantapäivä kokemuksineen, mutta kyllä hymyä lisää nuo melkoiset liukuvärjätyt jalkani! Huomaa siis että en todellakaan ole ollut täällä aurinkolomailemassa pienissä bikineissä. Shortseista on jäänyt mukavat rusketusrajat ja masu paistaa valkoisena. Tänään sain vielä muhkeat lisät rusketusrajoihini ollessani viinitarhalla urkkatopissa. Jep, viinitarhalla! Eli siis toisin sanottuna Merlot ovat kypsyneet odotettua nopeampaa ja sadonkorjuu alkoi tänään!

-Marika