VUORET SAAVAT AINA HILJAISEKSI

Yritän käyttää vapaapäiväni täällä Italiassa hyvin hyödyksi ja pyrin liikkumaan paljon ( kyllä, myöskin treenaaminen kuuluu vapaapäiviini, mutta tarkoitan liikkumisella myös uusien paikkojen tutkimista. ). Viimeisin valloitukseni oli lyhyt vaellusretki, lähelle Abetonea. Tällä kertaa kohteena oli Lago Scaffaiolo, kaunis pieni järvi ( tai oikeastaan lampi ) kukkuloiden välissä.

Vaelluksemme oli vain kahden päivän mittainen, mutta sitäkin intensiivisempi. Pienten alkumutkien ( kuten teltan hankkimisen ja pommiin nukkumisen jälkeen ) Pääsimme kuitenkin huristelemaan pienellä Fiatilla kahden tunnin matkan vuorille. Reput selkään ja matkaan. Luotin Italialaiseen ystävääni kuin kallioon, kun minulle kerrottiin, että teltan voi pystyttää minne vain jos sen tekee auringonlaskunaikaan ja ottaa pois auringon noustessa! No en tiedä oliko meidän telttailupaikka oikea vai ei mutta hauskaa oli.  Jos pulmia olisi tullut olisin vaan pyöritellyt sinisiä silmiäni ja sanonut " en puhu italiaa "! Tämä lause olisi varmaan mennyt ihan täydestä. Lähellä yöpymispaikkaamme oli pieni "lounaspaikka", jossa sattui olemaan illalla jonkin sortin juhlat. Musiikki kantautui auringonlaskussa meidänkin leiriimme asti ja sai hymyn huulilleni useaan otteeseen. Aivan upea kokemus auringolasku, hyvän musiikin soidessa, näissä maisemissa. HUH HUH! Toki A ja O on myös hyvä seura, joudun myöntämään, että tämän kerran seura sai minut nauramaan monet kerrat!

Olen vaeltanut täällä suunnalla Italiassa ennenkin ja voin kyllä lämpimästi suositella Abetonen lähiseutua kaikenlaisille vaeltajille. Täältä löytyy sekä helppoja, että hankalampia reittejä.

Minusta tuntuu, että kuvat kertovat enemmän kuin minun sanani, joten nauttikaa näistä kuvien maisemista! Jos ja kun vielä päädyn vaeltamaan täällä Italiassa, aion kyllä tarkistaa mitenkä nämä telttailu- ja leirintähommat oikeasti menevät ;)

-Marika

NE ITKEVÄT

Olin kuullut sanottavan, että viiniköynnös itkee. En tiennyt mitä tämä tarkoittaa. Nyt tiedän. Pomoni näytti minulle yksi ilta kuinka viiniköynnöstä leikataan ja selitti samalla kasvin aloittavan pian itkemisen.  Tuijottelin kasvia hetken ja pian alkoivat kyyneleet vierimään leikatusta oksan kohdasta. Tätä jatkui useamman päivän. Niin kuivalta kuin tuo viiniköynnös näyttääkin ilman lehtiä ja silti se pystyy tuollaiseen. Tiedän, kuulostaa hullulta ja kuvat eivät kerro tästä tilanteesta mitään. Olin kuitenkin hyvin vaikuttunut ja hiippailin useana iltana katselemaan näitä itkeviä köynnöksen tynkiä. Nyt muutaman viikon jälkeen luonnon voimat näyttävät mihin pystyvät ja noille hetki sitten itkeville köynnöksen tyngille alkaa kasvamaan uusi vihreä elämä.

Nyt on pakko sanoa, että olen onnellinen siitä että näin tämänkin vaiheen täällä viinitilalla. Tuntuu, että sadonkorjuusta on vain hetki aikaa vaikka talvi on jo vietetty ja kohta nuo viiniköynnökset notkuvat taas rypäleiden painosta. Aika rientää ja kohta olen nähnyt vuoden kulun täällä.

Kaksi viikkoa takaperin luonto täällä oli vielä paikka paikoin hyvinkin karua. Nyt  loputkin hedelmäpuut kukkivat, viiniköynnökset kasvavat ja ulko-oven avatessani pystyn haistamaan kaikki nuo ihanat kevään tuoksut. Taloni räystäiden alla asustaa muuten useampi pääskysperhe! Rakastan sitä melua, jonka ne saavat aikaan. Hmm, kesä, kesä, tule jo!

-Marika

KEVÄT FIILIKSET

Alpeilta on kotiuduttu ja pakko myöntää, että en totu tähän Italian kauneuteen millään. Alpeilla haukoin henkeä taas vuorille. Tänne Toscanan kotiin palatessani haukoin henkeä Toscanan kauneudelle! Kevättä on rinnassa ja ilmassa. Joka päivä luonto vihertää enemmän ja enemmän ja hedelmäpuut kukkivat vuoronperään. Sisiliskot heräilevät ja pääskyset ovat saapuneet taloni katon rajaan. Lämpötila tuntuu Alppien jälkeen hyvin keväiseltä, auringossa jopa hyvin kesäiseltä näin suomalaiselle! Yhden lounaan olen itseasiassa syönytkin jo shortsit jalassa ulkona, hui! Nyt odotellaan enää sitä että tammet saavat lehdet. Tammi on niin vallitseva puulaji täällä ja kun se saa lehdet on Toscana taas yhtä vihreä kun tänne muuttaessani. En malta odottaa kesäkelejä ja sitä kuinka näen viinitarhojen kasvavan siihen muotoon, jota ne olivat kun saavuin tänne. Sitten olen nähnyt koko vuoden täällä kauniissa Toscanassa.

Nautin valosta ja lämmöstä!

-Marika

TERME DI SATURNIA - HOT SPRINGS IN TUSCANY

Vaikka täällä Italiassa kelit ovatkin viilenneet, ja lämpimät vaatteet ovat tarpeen, olen löytänyt itselleni paikan jossa lämmitellä. Crosseton maakunnassa sijaitseva Saturnia on pieni kylä, josta löytyy jotain kaunista ja lämmintä. Luonnon omat kuumat lähteet.

Olen muutaman kerran käynyt hellimässä ihoani ja mieltäni tässä Saturnian Cascate del Mulinon kuumassa lähteessä. Vesi lähteessä on näin talviaikaankin 37 asteista, joten viileämpi sää ei haittaa. Aurinkoinen sää on täällä Toscanassa talvellakin hyvin yleistä, joten mikäpäs tälläisessä kuumassa lähteessä köllötellessä auringon paistaessa kauniisti.  Vaikka aurinko paistaakin on hyvä kuitenkin ottaa mukaan lämmintä vaatetta ja kylpytakki, sillä lähteestä noustessa kylmyys todella tuntuu! Ajatuksena olisi ihana rentoutua tälläisessa paikassa niissä lemppari bikineissä, mutta itse olen kuitenkin jättänyt ne kotiin ja valinnut hiukan enemmän elämää nähneet biksut, sillä lähteen mineraalit saavat aikaan melkoisen kananmunan hajun, joka ei todellakaan lähde pesemällä pois!

Oli päällä sitten hyvät tai vähemmän hyvät biksut ei se vähennä sitä, että iho on usean päivän ajan silkinpehmeä ja keho sekä mieli rentoutunut. Kaiken hyvän päälle on vielä mahtavaa, että tämä lysti ei maksa mitään ( paitsi auton bensat )! Ei siis minkäänlaista sisäänpääsymaksua. Jos lähteelle tupsahtaa arkipäivänä saa kylpeä melkolailla omissa oloissa, mutta viikonloput ja juhlapyhät saavat lähteen täyttymään kylpijöistä. Itse olen siis tykännyt käydä täällä arkisin ja olen pomppinut altaasta toiseen onnellisena. Saturniassa olen myös kokenut maailman parhaan hierovan suihkun! Kiipesin lähteen pieneen vesiputoukseen, etsin hyvän paikan pepulleni ja annoin veden virrata hartioihini, jumit olivat tipotiessään. Tämä paikka on niin minun juttuni!

 Näin talviaikaan Saturniassa ei juurikaan turisteja näy ja sanonta kuuluukin: "Saturnia the best kept secret."

-Marika

TOSCANAN SYKSY

Luulen näiden kuvien raottavan hieman syytä miksi nautin pyöräilystä täällä Toscanassa. Onhan nämä maisemat vain aivan käsittämättömän upeita. Musiikki korville ja satulaan, silloin maailman minun.

Tällä hetkellä Hurtsin uusi albumi on parasta mitä korviini olen saanut hetkeen. Toimii myös näissä maisemissa oikein hyvin.

-Marika

MOUNTAIN BIKING

Olimme muutaman päivän reissulla Alpeilla Pohjois-Italiassa ja pääsimme kolmena päivänä kokeilemaan mountain bikingia hyvin jylhissä maisemissa. Hotelliimme sisältyi näiden pyörien käyttö ilman lisäkustannuksia ( moottoroidut pyörät olisivat maksaneet enemmän, mutta sellaiset vempeleet ovat tarkoitettu jollekulle toiselle kuin meikäläiselle! ). Pyörät olivat uuden karheat ja hyvin huolletut. Renkaiden paksuus näytti omaan silmääni todella hurjalta ja ohjaustanko oli paljon leveämpi kuin mihin olen pyöräillessä normaalisti tottunut. Fillaria tutkaillessani pohdin jaksanko tuollaisella järeällä pyörällä polkea lainkaan.

Ensimmäistä kertaa tälläisen fillarin selkään hypätessäni totuin tangon leveyteen yllättävän nopeasti ja renkaat rullasivat hyvin, vaikka leveyttä niillä olikin paljon! Maastoon päästessäni totesin leveästä ohjaustangosta olevan todella hyötyä, ei olisi meikäläisen omalla pyörällä nimittäin tuollaisessa maastossa tultu alamäkiä alas kovalla vauhdilla ( tai jos olisi niin suu täynnä mutaa ja naama ruvella ). Leveä tanko helpotti haastavassa maastossa ajamista todella paljon. Pyörissä oli myös uskomattoman hyvät jouset, joille naureskelin ensimmäistä kertaa pyörän selkääni hypätessä. Mietin tarvitseeko polkupyörässä oikeasti olla näin huikeat jouset! Pakko on kuitenkin myöntää, että kaikki nämä erikoisuudet tässä pyörässä tekivät ajamisesta oikean nautinnon ja kun lisätään kirsikkana kakun päälle vielä maisemat niin kyllä kelpasi. Näillä fillareilla olisi päässyt vaikka puuhun jos siltä olisi tuntunut! Hieno ajokokemus!

Erialaisia reittejä täältä Alpe Di Siusista löytyy paljon. On haastavuudeltaan hyvinkin vaikeita reittejä, mutta myös paljon vaihtoehtoja aloittelijalle ( tai ainahan voi myös vuokrata sen moottoroidun fillarin ). Reitit ovat monesti vaellusreittejä, joten omaa fillarireitin mittaa ja haastavuutta voi säädellä hyvin kun vilkaisee hieman kartasta kuinka mäkiselle reitille on lähdössä ja voiko reittiä lyhentää tai pidentää tarvittaessa valitsemalla jossakin vaiheessa eri risteyksen kuin oli alunperin ajatellut. Vaellusreittien varrelta löytyy pieniä ihania mökkejä joihin voi pysähtyä vaikkapa syömään tai lasilliselle pidemmällä reitillä.

Yhdellä kolmesta mountain biking kerrastamme jouduin ottamaan pienen lepohetken kun hengittäminen kävi liian työlääksi. Luulin saaneeni jonkin allergisen reaktion kun henki ei kulkenut ison ylämäen jälkeen. En kuitenkaan ole allerginen millekkään ja tiedän kyllä miltä normaali hengästyminen tuntuu ja tämä ei ollut sitä. Taisi käydä niin että alppi-ilma teki tälle neidille tepposet ja pisti hengittämisen hieman hankalaksi. Kevyellä pötkötystauolla asia oli kuitenkin hoidettu.

Tällä hetkellä on huippua kun reissuseurana on tyyppi, joka jaksaa innostua urheilusta aina vain. En voi kun nostaa hattua. Koko tästä elokuussa alkaneesta Italian reissustani on tullut kyllä yksi aktiiviloma. Töitähän täällä koko ajan tehdään, mutta kyllä vapaa-aika menee pääasiassa liikkumiseen ja se on huippua!

-Marika

SEISER ALM - ALPE DI SIUSI

Olin työni puolesta neljän päivän reissulla Pohjois-Italiassa, lähellä Itävallan rajaa. Työltä tämä reissu ei suinkaan tuntunut ( eipä työni täällä Italiassa lasten parissa muutenkaan tunnu samalla tavalla työltä kuin Suomessa ). Reissu Seiser Almiin oli itsellekin kuin aktiiviloma hyvässä seurassa, huikeissa maisemissa ja hyvällä ruualla höystettynä.

Hullua, että näin yhden vuoden sisään minulle tuli kaksi reissua Alpeille, toinen Sveitsiin ja toinen Italiaan. En aiemmin edes haaveillut Alppien näkemisestä, mutta nyt vuoden sisään kaksi reissua tehneenäni voin sanoa Alppien olevan ehdoton lemppari aktiivilomissani! Maisemat pistivät minut haukkomaan henkeä tälläkin kertaa. Alppeja ihastellessa ei voi kuin hiljentyä ja haukkoa henkeä miettiessä luonnon huikeutta ja sitä kuinka pieni sitä itse on. Todella kaunista ja vaikuttavaa. Välillä kylmät väreet saivat aikaan jopa pelon tunteen, maisemat ja raikas alppi-ilma ovat jotain todella ainutlaatuista. Näissä maisemissa tajuaa luonnon voiman.

Tässä ensimmäisessä postauksessa reissultamme jaan kuvia huikeista maisemista. Tulossa on vielä ainakin mountain biking-postaus, sekä pieni katsaus hotelliimme.

Huomasitteko, että kuvissa on kolme kuvaa, jotka ovat otettu lähes samasta kohdasta mutta eri päivinä? Hullua kuinka paljon sää ja kellonaika muuttavat maisemaa!

-Marika

PANZANOSTA GREVEEN JA TAKAISIN

Päätimme tehdä päivävaelluksen vastapainoksi autoilulle. Olemme joutuneet käyttämään paljon autoa emmekä kumpikaan pidä ajatuksesta autoilla pieniä matkoja. Täällä Italian maaseudulla auto on kuitenkin arjessa lähes välttämätön, sillä mäkisen maaston takia jalan pienienkin matkojen taittaminen on hidasta ja aika on työpäivien jälkeen kortilla. Päätimme kuitenkin käyttää yhden vapaapäivän vaeltaen jalan jo autolla tutuksi tulleita lähiseutuja. Toki valitsimme osan reiteistä puhtaasti vaellusreittejä, mutta jouduimme taittamaan jonkin verran matkaa myös autotietä pitkin.

Tarkoituksemme oli kulkea Panzanosta Greveen ja palata takaisin Sant Michele Parcin kautta, hieman eri reittiä.  Reissun oli tarkoitus olla noin 6-7 tunnin mittainen, mutta nyt tulee se kuuluisa MUTTA-sana! Olimme ottaneet netistä hieman ympäripyöreät sanalliset ohjeet reitistä ja mukanamme oli vanha lähialueen kartta, johon oli merkattu jonkin verran vaellusreittejä. Kartta osoittautui lähes toimivaksi ( väitän, että  karttaan oli piirretty suurinpiirtein mutkat oikeaan paikkaan ja ehkä muutama käännös oli jätetty pois. Ehkä kartan piirtäjä piti niitä turhina.) ehkä jompikumpi meistä voisi piirtää tämän reissun jälkeen tuon kartan uusiksi ;). Kaikki ei siis mennyt aivan putkeen tällä reissulla. Vaelluksemme kesti 9 tuntia. Ei matkan kestossa sinäänsä mitään ongelmaa, mutta suoraan sanottuna oli pieni hetki kun oikeasti mietimme, että missä olemme ja kuinka pääsemme pois jos seuraava mutka ei käännykkään metsässä vasempaan. Puhelimessa ei tietenkään kummallakaan ollut kenttää saatavilla.

Alkumatka meni oikein hienosti ja poimimme matkalla Greveen hieman viikunoita. Olimme ottaneet hyvät eväät rinkkaan mukaan, mutta eihän näitä hedelmiä ja marjoja, joita matkalla oli saatavilla luonnossa, voinut vastustaa. Täydensimme siis eväsvarastoamme matkalla luonnon antimilla. Greveen matka taittui yhdessä hujauksessa ja pysähdyimme Grevessä ostamaan varulta rakkolaastareita, osoittautuivat muuten loppumatkasta oikein tarpeellisiksi. Greve on meille entuudestaan tuttu ympäristö, joten uudet maisemat alkoivat kun pääsimme jatkamaan matkaa kohti Sant Michele Parcia. Päivä oli oikein lämmin ja oli mukava kun reitti vaihteli välillä metsän siimeksestä aurinkoiseen hiekkatiehen. Saavuttuamme Sant Michele Parciin pidimme evästauon ja nautiskelimme hyvästä kelistä ja ihan vain fiilistelimme maisemia. Seuraavaksi matkassamme tapahtui moka. Kartastamme puuttui valitsemamme vaellusreitti kokonaan ja valitsimme puistosta lähtiessä väärän reitin. Merkkaus oli saman värinen kuin kirjallisissa nettiohjeissamme, joten emme epäilleet reittivalintaamme lainkaan. Myöhemmin kun tutkimme kotona karttaa totesimme, että oikea reitti olisi lähtenyt seuraavasta risteyksestä, mutta valitsemaamme vaeullusreittiä ei  kuitenkaan löytynyt kartastamme lainkaan. Noh, valitsemamme reitti vei meidät Casoleen. Kun pääsimme metsästä pois laskeuduimme todella jyrkkää maastoa alaspäin ja hälytyskellot alkoivat soimaan! Karttaan ei ollut merkitty näin jyrkkää maastoa. Jatkoimme matkaa ja kohtasimme Casolen kyltit. Olimme hämillämme, koska meidän ei millään ilveellä olisi pitänyt olla Casolessa! Kale käveli kirkon pihaan ja kysäisi Italian alkeilla kirkonmieheltä missä olemme ja vastaus oli Casole! Ei auttanut muu kuin purra hammasta ja ihmetellä. Kartta kouraan ja uutta suunnitelmaa kehiin.

Suunnitelma B oli, että kävelemme Casolesta Lamoleen ja sieltä valitsemme pitkän autotien sijasta vaellusreitin Panzanoon. Jos ilta ei olisi jo painanut päälle olisimme varmuuden vuoksi valinneet autotien, mutta kello alkoi jo tosiaan olla sen verran, että autotiellä aikaa olisi kulunut niin paljon, että pimeä olisi varmasti yllättänyt meidät. Täällä maaseudulla ei katuvaloja ole ja kun pimeä tulee on oikeasti todella pimeää. Eikä ole ihme jos pimeällä autoillessa näet villisian tai useamman. En haluaisia törmätä niihin jalankulkiessa.  Casolen ja Lamolen lähettyvillä oli koko vaelluksemme upeimmat maisemat, joten tämä mutka matkassamme ei jälkeenpäin ajateltuna ollut lainkaan huono juttu!

Kun olimme ohittaneet Lamolen ja poistuimme isommalta tieltä vaellusreitille alkoi hämmennyksen hetket. Kartta oli tosiaan jo hieman iäkäs ja maastossa oli tapahtunut muutoksia. Vaellusreittimme johdatti meidät keskellä viinitarhaa, aidattua sellaista. Viinitarhalla meni pieniä polkuja ristiin rastiin, emmekä ollut varmoja mikä poluista on vaellusreitti. Aidattu viinitarha myös hämmensi meitä ( jälkeenpäin kuulimme, että aidatuilla alueilla saa liikkua kunhan sulkee aina portit kulkiessaan. Jos maanomistaja aitaa maitaan on hänen laitettava aitaan portti 50 metrin välein.) Luulimme liikkuvamme luvatta toisten mailla. Löysimme loppujen lopuksi portin viinitarhan perältä ja päädyimme metsään. Emme kuitenkaan olleet varmoja olemmeko lainkaan vaellusreitillämme. Kale luki karttaa ja pohti karttaan olevan merkitty vain 2 jokea tai isoa puroa. Noh, meidän matkallamme puroja tuli vastaan 5 ja kaikki samankokoisia. Mutkatkin menivät suurin piirtein samalla tavalla kun kartassa, mutta kyllä mies joutui yhdessä vaiheessa sanomaan, että jos seuraava mutka ei käänny vasempaan todella jyrkästi niin sitten olemme hukassa. Mutka kääntyi vasempaan ja saavuimme hieman isommalle tiellä ryteiköstä. Vastaan tuli muutama koiran ulkoiluttaja eli ei hätää! Jatkoimme matkaa ja söimme samalla eväitä (onneksi olimme ostaneet todella paljon eväitä!). Aurinko rupesi jo laskemaan, mutta autoja kulki tasaiseen tahtiin ja kaikki samaan suuntaan. Pian näimme kyltin, jossa luki meidän onneksemme Panzano. Arvuuttelimme mistä suunnasta saavumme Panzanoon, sillä siitä meillä ei ollut hajuakaan! Olimme jättäneet automme kaupan pihaan parkkiin, koska olimme aikoneet tehdä ruoka-ostokset vaelluksen jälkeen. Toivoimme, että emme tule sieltä suunnasta missä asumme, sillä joutuisimme hakemaan auton neljän kilometrin päästä! Luulimme tuntevamme pienen Panzanon kylän, mutta tulimmekin meille aivan tuntemattomasta suunnasta torille, keskellä kylää. Torilta kipaisimme portaat alas kaupalle ja kerkesimme vielä hoitaa ostoksetkin.

Melkoinen reissu, mutta kyllä olin onnellinen koko päivän mittaisesta ulkoilusta sekä upeista maisemista. Vaikka välillä meinasi pinna kiristyä niin näin jälkeenpäin pohdittuna oli hieno reissu ja mutka matkassamme oli kyllä parasta, mitä vaelluksellamme oli.

Reissu synnytti nälän pitkiin reippailuihin. Saimme tällä viikolla käyttöömme fillarit, joten luulen meidän pääsevän hetkeksi eroon autosta ja tekevän seuraavan päiväreissun fillaroiden. Kahdesti olemme jo pyöräilleet kauppaan tällä viikolla ja voin kertoa kuinka reidet huutavat hoosiannaa näillä vuoristoteillä! Melkoisia mäkiä löytyy nimittäin.

-Marika