PANZANOSTA GREVEEN JA TAKAISIN

Päätimme tehdä päivävaelluksen vastapainoksi autoilulle. Olemme joutuneet käyttämään paljon autoa emmekä kumpikaan pidä ajatuksesta autoilla pieniä matkoja. Täällä Italian maaseudulla auto on kuitenkin arjessa lähes välttämätön, sillä mäkisen maaston takia jalan pienienkin matkojen taittaminen on hidasta ja aika on työpäivien jälkeen kortilla. Päätimme kuitenkin käyttää yhden vapaapäivän vaeltaen jalan jo autolla tutuksi tulleita lähiseutuja. Toki valitsimme osan reiteistä puhtaasti vaellusreittejä, mutta jouduimme taittamaan jonkin verran matkaa myös autotietä pitkin.

Tarkoituksemme oli kulkea Panzanosta Greveen ja palata takaisin Sant Michele Parcin kautta, hieman eri reittiä.  Reissun oli tarkoitus olla noin 6-7 tunnin mittainen, mutta nyt tulee se kuuluisa MUTTA-sana! Olimme ottaneet netistä hieman ympäripyöreät sanalliset ohjeet reitistä ja mukanamme oli vanha lähialueen kartta, johon oli merkattu jonkin verran vaellusreittejä. Kartta osoittautui lähes toimivaksi ( väitän, että  karttaan oli piirretty suurinpiirtein mutkat oikeaan paikkaan ja ehkä muutama käännös oli jätetty pois. Ehkä kartan piirtäjä piti niitä turhina.) ehkä jompikumpi meistä voisi piirtää tämän reissun jälkeen tuon kartan uusiksi ;). Kaikki ei siis mennyt aivan putkeen tällä reissulla. Vaelluksemme kesti 9 tuntia. Ei matkan kestossa sinäänsä mitään ongelmaa, mutta suoraan sanottuna oli pieni hetki kun oikeasti mietimme, että missä olemme ja kuinka pääsemme pois jos seuraava mutka ei käännykkään metsässä vasempaan. Puhelimessa ei tietenkään kummallakaan ollut kenttää saatavilla.

Alkumatka meni oikein hienosti ja poimimme matkalla Greveen hieman viikunoita. Olimme ottaneet hyvät eväät rinkkaan mukaan, mutta eihän näitä hedelmiä ja marjoja, joita matkalla oli saatavilla luonnossa, voinut vastustaa. Täydensimme siis eväsvarastoamme matkalla luonnon antimilla. Greveen matka taittui yhdessä hujauksessa ja pysähdyimme Grevessä ostamaan varulta rakkolaastareita, osoittautuivat muuten loppumatkasta oikein tarpeellisiksi. Greve on meille entuudestaan tuttu ympäristö, joten uudet maisemat alkoivat kun pääsimme jatkamaan matkaa kohti Sant Michele Parcia. Päivä oli oikein lämmin ja oli mukava kun reitti vaihteli välillä metsän siimeksestä aurinkoiseen hiekkatiehen. Saavuttuamme Sant Michele Parciin pidimme evästauon ja nautiskelimme hyvästä kelistä ja ihan vain fiilistelimme maisemia. Seuraavaksi matkassamme tapahtui moka. Kartastamme puuttui valitsemamme vaellusreitti kokonaan ja valitsimme puistosta lähtiessä väärän reitin. Merkkaus oli saman värinen kuin kirjallisissa nettiohjeissamme, joten emme epäilleet reittivalintaamme lainkaan. Myöhemmin kun tutkimme kotona karttaa totesimme, että oikea reitti olisi lähtenyt seuraavasta risteyksestä, mutta valitsemaamme vaeullusreittiä ei  kuitenkaan löytynyt kartastamme lainkaan. Noh, valitsemamme reitti vei meidät Casoleen. Kun pääsimme metsästä pois laskeuduimme todella jyrkkää maastoa alaspäin ja hälytyskellot alkoivat soimaan! Karttaan ei ollut merkitty näin jyrkkää maastoa. Jatkoimme matkaa ja kohtasimme Casolen kyltit. Olimme hämillämme, koska meidän ei millään ilveellä olisi pitänyt olla Casolessa! Kale käveli kirkon pihaan ja kysäisi Italian alkeilla kirkonmieheltä missä olemme ja vastaus oli Casole! Ei auttanut muu kuin purra hammasta ja ihmetellä. Kartta kouraan ja uutta suunnitelmaa kehiin.

Suunnitelma B oli, että kävelemme Casolesta Lamoleen ja sieltä valitsemme pitkän autotien sijasta vaellusreitin Panzanoon. Jos ilta ei olisi jo painanut päälle olisimme varmuuden vuoksi valinneet autotien, mutta kello alkoi jo tosiaan olla sen verran, että autotiellä aikaa olisi kulunut niin paljon, että pimeä olisi varmasti yllättänyt meidät. Täällä maaseudulla ei katuvaloja ole ja kun pimeä tulee on oikeasti todella pimeää. Eikä ole ihme jos pimeällä autoillessa näet villisian tai useamman. En haluaisia törmätä niihin jalankulkiessa.  Casolen ja Lamolen lähettyvillä oli koko vaelluksemme upeimmat maisemat, joten tämä mutka matkassamme ei jälkeenpäin ajateltuna ollut lainkaan huono juttu!

Kun olimme ohittaneet Lamolen ja poistuimme isommalta tieltä vaellusreitille alkoi hämmennyksen hetket. Kartta oli tosiaan jo hieman iäkäs ja maastossa oli tapahtunut muutoksia. Vaellusreittimme johdatti meidät keskellä viinitarhaa, aidattua sellaista. Viinitarhalla meni pieniä polkuja ristiin rastiin, emmekä ollut varmoja mikä poluista on vaellusreitti. Aidattu viinitarha myös hämmensi meitä ( jälkeenpäin kuulimme, että aidatuilla alueilla saa liikkua kunhan sulkee aina portit kulkiessaan. Jos maanomistaja aitaa maitaan on hänen laitettava aitaan portti 50 metrin välein.) Luulimme liikkuvamme luvatta toisten mailla. Löysimme loppujen lopuksi portin viinitarhan perältä ja päädyimme metsään. Emme kuitenkaan olleet varmoja olemmeko lainkaan vaellusreitillämme. Kale luki karttaa ja pohti karttaan olevan merkitty vain 2 jokea tai isoa puroa. Noh, meidän matkallamme puroja tuli vastaan 5 ja kaikki samankokoisia. Mutkatkin menivät suurin piirtein samalla tavalla kun kartassa, mutta kyllä mies joutui yhdessä vaiheessa sanomaan, että jos seuraava mutka ei käänny vasempaan todella jyrkästi niin sitten olemme hukassa. Mutka kääntyi vasempaan ja saavuimme hieman isommalle tiellä ryteiköstä. Vastaan tuli muutama koiran ulkoiluttaja eli ei hätää! Jatkoimme matkaa ja söimme samalla eväitä (onneksi olimme ostaneet todella paljon eväitä!). Aurinko rupesi jo laskemaan, mutta autoja kulki tasaiseen tahtiin ja kaikki samaan suuntaan. Pian näimme kyltin, jossa luki meidän onneksemme Panzano. Arvuuttelimme mistä suunnasta saavumme Panzanoon, sillä siitä meillä ei ollut hajuakaan! Olimme jättäneet automme kaupan pihaan parkkiin, koska olimme aikoneet tehdä ruoka-ostokset vaelluksen jälkeen. Toivoimme, että emme tule sieltä suunnasta missä asumme, sillä joutuisimme hakemaan auton neljän kilometrin päästä! Luulimme tuntevamme pienen Panzanon kylän, mutta tulimmekin meille aivan tuntemattomasta suunnasta torille, keskellä kylää. Torilta kipaisimme portaat alas kaupalle ja kerkesimme vielä hoitaa ostoksetkin.

Melkoinen reissu, mutta kyllä olin onnellinen koko päivän mittaisesta ulkoilusta sekä upeista maisemista. Vaikka välillä meinasi pinna kiristyä niin näin jälkeenpäin pohdittuna oli hieno reissu ja mutka matkassamme oli kyllä parasta, mitä vaelluksellamme oli.

Reissu synnytti nälän pitkiin reippailuihin. Saimme tällä viikolla käyttöömme fillarit, joten luulen meidän pääsevän hetkeksi eroon autosta ja tekevän seuraavan päiväreissun fillaroiden. Kahdesti olemme jo pyöräilleet kauppaan tällä viikolla ja voin kertoa kuinka reidet huutavat hoosiannaa näillä vuoristoteillä! Melkoisia mäkiä löytyy nimittäin.

-Marika