sunnuntai 9. elokuuta 2015

HEINOLAN HARJUPAVILJONKI

Olen reissannut ympäri ämpäri Suomea pienestä pitäen pelireissuilla ja muillakin reissuilla. Olen totaalisen kyllästynyt automatkoilla pysähtymään isoille abc-asemille. Kyllähän on kiva että yömyöhään reissatessa on mahdollisuus pysähtyä syömään tai vessabreikille, mutta jos aikaa on enemmän ja halu kokeilla jotain pikkasen erilaista niin minulle löytyi uusi lemppari pysähdyspaikka Helsinki- Jyväskylä välille. Tämä ihana Heinolan Harjupaviljonki, vohvelikahvila, ei ole aivan nelostien varressa, mutta eipä tänne ollut hankala puikata kiireettömällä automatkalla! Riitti kun päräytimme Heinolaan nelostieltä ja johan rupesi isot opasteet tähän upeaan ja idylliseen vohvelikahvilaan ohjaamaan reittiemmä.

Auton saimme hienosti parkkiin aivan kahvilan viereen ja kohti kahvilaa kävellessämme reunistivat runot puissa kävelyreittiämme. Kahvila oli upea 1900-luvun alussa rakennettu huvila, katetulla terassilla ja ihanan lämminhenkisellä henklökunnalla varustettu. Kahvikupit olivat kaikki erilaisia ja santsikuppi kuului hintaan. Vohveleita löytyi suolaisia ja makeita, ihania makuelämyksiä molemmat.









Suosittelen kiireettömiä autoilijoita kokeilemaan tätä kahvilaa taukopaikkana. Nälkä lähtee varmasti ja jos kiire ei tosiaan paina päälle niin huvilan yläkerrassa oli ainakin meidän siellä käydessämme pieni näyttely eri artistien esiintymisasuista. Kiva pieni lisä jo muutenkin upeaan kahvilaan. Paikka todellakin miellytti minun silmääni.

Hauskaa ja energistä alkavaa viikkoa kaikille! Tämä sunnuntai-ilta on tällä erää viimeinen iltani Suomessa. Huomen aamulla lähtee lentoni kohti Firenzeä! Minun tuleva viikkoni on siis täynnä uusia kokemuksia, joista aion nauttia toden teolla ja selviytyä haasteista kunnialla.

-Marika




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3