tiistai 4. elokuuta 2015

RASKAAT 50 MINUUTTIA


Eilen tein yhden kovimmista treeneistäni hetkeen. Tälläistä killer-workoutia en pystyisi tekemään yksin millään. Iso motivoiva tekijä tälläisen treenin suorittamiseen on treenikaverit. Silloin kun tuntuu ettei millään jaksa jatkaa ja kaveri kannustaa sinua jatkamaan, ei voi muuta kuin painaa hampaat irvessä menemään. Tai jos kaverillekin tekee tiukkaa niin aina on kilpailuvietti taustalla, jolloin ei halua päästää treenikaveria karkaamaan, vaan pyrkii aina mahdollisimman kovaan suoritukseen myös itse.

Mitä siis teimme?

MAANANTAI-TREENI


every 2 minutes for 12 minutes (6sets):

snatch balance+ hang snatch + snatch + over head squat
(korotetaan painoa jokaisella tempaussarjalla)

  every 10 minutes for 50 minutes (5 sets) complete the following as quickly as possible:

run 700 meters
1 legless rope climb
10 hand stand push ups
15 ring dips
15 burbees box jump-overs
(Jokaisen kierroksen jälkeen on vähintään 2 minuutin huili. Eli jos et kerkeä suorittamaan liikkeitä 8 minuutin aikana jätä liike kesken ja aloita kymmenen minuutin kohdalla uusi sarja)


Näin kirjoitettuna treeni ei näytä läheskään niin pahalta miltä tuntui. Pidän metconeissa juoksusta, mutta tässä treenissä juoksut ja boxburbeet olivat todella viheliäitä. Juoksun jälkeen siirtyminen suoraan jalattomaan köysikiipeämiseen oli hurjaa, sillä sykkeet olivat 700 metrin juoksun jälkeen korkealla ja hengästyminen kovaa.  Luulin minulle hankalimman osion olevan kässäripunnerrukset, mutta itse asiassa en joutunut pilkkomaan hspu:a kolmella ekalla kierroksella lainkaan! Olin yllättynyt sillä en ollut tehnyt hspu:a pitkään aikaan. Rengasdipeistä ei tarvitse mainitakaan sillä ne taitavat olla yksi isoimpia heikkouksiani, mutta tahdonvoimalla niistä selvittiin.  Kierrosaikani sain pidettyä melkoisen hyvinä ja tasaisina. Kierrosaikani vaihtelivat 7:34 ja 7:50 välillä. Eli siis sain aina vähintään tuon 2 minuuttia huilia, mikä oli tarkoituskin. Toisin sanottuna sain jokaisella kierroksella tehtyä kaikki vaadittavat liikkeet. 

Tämä treeni on kevyesti skaalattu crossfit invictus- ohjelman treeni. Invictus-ohjelmassa on todella hyviä, toimivia ja ennen kaikkea raskaita treenejä. Itse joudun skaalaamaan osaa treeneistä, jotta saan treenistä järkevän omaan voima- ja kuntotasooni nähden. Tykkään invictus-treeneistä myös siksi, koska treenit ovat hyvin suhteutettu naisille ja miehille. Tässäkin treenissä meillä oli mukana kolme naista ja yksi mies. Oli huojentavaa nähdä, että tämä setti oli yhtä tiukkaa vääntöä myös Mikolle, kuin meille akoillekin!

Kiitos treeniseurasta Mikko(ja  Mikolle myös kiitos kuvista), Liina ja Riikka! Riikalle ja Liinalle myös hurjat tsempit Karjalan Kovimpiin! Harmi kun en pääse Lappeenrantaan 15.8  paikan päälle kannustamaan teitä. Olette rautaisia naisia, vetäkää lujaa!

-Marika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3