Viimeinen viikko Suomessa ja viimeiset päivät Jyväskylässä pyörähtivät käyntiin. Olen pyrkinyt viettämään aikaa ystävien ja perheen kanssa. Nauttinut äidin patojen äärellä (tätä en ole harrastanut vuosiin yhtä päivää pidempää, hih), kirjoitellut päiväkirjaan ajatuksiani ja pyrkinyt treenamaan huippujen treenikaverien kanssa vielä viimeiset kerrat Jyväskylässä.
Pääkoppa on melkoisen sekaisin. Ajatukset seilaavat minne seilaavatkaan ja nyrkkeilevät omia kehätaistojaan meikäläisen päässä minkä kerkeävät. Olen silti innoissani muutosta Italiaan, mutta onhan tämä haikeata jättää kaikki vanha taakse hetkellisesti. Eräs fiksu ystäväni sanoi, että mikään ei muutu täällä sillä aikaa kun minä haen kokemuksia itselleni. Tämä pitää varmasti pitkälti paikkaansa. Ystävät on ja pysyy ja voihan olla, että osaan tärkeistä ihmisistä tulee pidettyä enemmänkin yhteyttä ulkomailta käsin. Fakta on että olen ollut melkoisessa oravan pyörässä pari vuotta ja face to face- kontaktit ovat jääneet rakkaiden kanssa vähiin. Siispä en näe huonona asiana sitä, että pidän jatkossa yhteyttä videopuheluilla tai viesteillä. Tämä yhteydenpitomuoto voi olla enemmän kuin mitä olen osan kanssa ollut tekemisissä viime aikoina. Kamala myöntää tämä mutta totta se on. Olen hieman häpeissäni tästä.
Kiinnostaisiko teitä kuulla tarkemmin ajatuksiani muutosta ja siitä mitkä fiilikseni nyt ovat?
-Marika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
<3