KIIPEILYÄ PRATOMAGNOSSA

Kulutimme yhden vapaapäivän ottamalla auton alle ja suuntasimme reilun tunnin ajomatkan päähän kiipeilemään. Suuntanamme oli Pratomagno. En tiennyt mikä minua tarkalleen odottaisi kun pääsisimme perille. Tiesin meidän joutuvan alkuun hieman vaeltamaan vaellusreitillä, jotta pääsisimme valitsemamme kiipeilyreitin kimppuun. Mukanamme meillä oli omat kypärät sekä valjaat.

Olen parin viimeisen vuoden aikana käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti boulderoimassa, mutta ulkona kiipeäminen oli minulle vieraampaa. Pelkäsin reitille lähtiessäni koko homman kompastuvan siihen, että vilkuilen liikaa alaspäin. Sisällä boulderoidessa ei nimittäin tuo seinien korkeus pääse yllättämään niinkuin luonnossa kallioiden. Alapuolella ei myöskään ole pehmeää patjaa ottamassa vastaan jos putoat. Valjaathan ovat tietenkin päällä ja kypärä päässä ulkona kiivetessä, mutta tosiasiahan on että nämä varusteet pelastavat hengen, eivät estä putoamista. Valjaissa on kuitenkin jonkin verran köyttä ja jos ote lipeää niin ei ole mukava kolista pitkin kallion seinää alaspäin. Siispä muutamassa kohdassa jouduin hengittämään syvään useamman kerran ja piiskaamaan itseäni eteenpäin, alaspäinkään kun ei ollut mahdollista kääntyä ;). Mutta tunnetusti en ole luovuttaja ja niin sitä vain päästiin ylös asti! Kyllä tuntui hyvältä.

Hieno kokemus ja maisemat olivat upeat, vaikkakaan keli ei ollut aivan parhaimmasta päästä! Vuoren huipulle päästyämme saimme iloisen yllätyksen löytäessämme hieman lumisemmat maisemat. En kuvitellut näkeväni lunta ennen Suomen visiittiäni!

Ylös päästyämme valitsimme vaellusreitin alas autollemme ja huomasimme vaellusreitin varrella matalampia seiniä, jossa pystyisi hyvin kiipeämään patjan kanssa ilman valjaita tai sitten liidaamaan, sillä kallionseinissä oli hyvät kiinnityspisteet! Harmi kun tähän hommaan tarvitaan aina kaksi ihmistä ja reissuseurani palaa Suomeen pysyvästi, joten enpä taida päästä kokeilemaan näitä seiniä. Mutta never know, ehkä joku ystävistäni lähtee mukaani kunhan on solmut hallussa!

Tässä kuvassa näkyy reittimme kokonaisuudessaan. Alhaalta ylös asti! BOOM!

En ole yhtään KILPAILUHENKINEN (enpä vissiin), joten kun kuulin reissuseurani toteavan, että "Älä pety jos et pääse reittiä loppuun sillä se on melkoisen haastava.  Voidaan mennä vain osa seinistä jos tuntuu liian haastavilta."nousivat sykkeeni heti. Tästä sain hyvin tarmoa ja myhäilin mielessäni, että ei taida reissuseurani muistaa kuinka paljon olen boulderoinut Suomessa talvisin! Ehkä tämä pieni näytöntarve, jonka Kale minulle loi antoi buustia päästä ylös asti!

-Marika