lauantai 18. tammikuuta 2014

Treeniä Kap Verdessä

Lomalle lähdettiin rentoutumaan ja noudatettiin Kap Verden omaa teemaa "no stress" (tähän lauseeseen törmäsi joka päivä saarella). Pakko on kuitenkin myöntää, että ihan löhöillen ja möömöillen en pysty reilua viikkoa viettämään edes tälläisessä paratiisissa, joten muutaman kerran tuli hieman treenattuakin. Joka päivä tallusteltiin avojaloin rantaviivaa pitkin. Kävelyä tuli päivän aikana noin 10-20 kilometriä mutta jos tätä en kuitenkaan treenaamiseksi laske niin kaikkea muuta hauskaa Kap Verdessä on mahdollista tehdä. Aikomuksenani oli päästä kokeilemaan Kite Surfingia (tämä on se surffausmuoto, jossa on laudan lisäksi varjo) tai perus surffausta. Merenkäynti oli kuitenkin meidän lomamme aikana niin kovaa, että ammattilaisetkaan eivät astuneet lautojen kanssa mereen. Parina vikana päivänä meri rauhoittui ja olisi ollut mahdollista kokeilla kiteä, mutta oppitunteja lajin kanssa olisi pitänyt ottaa 6-8 tuntia, jotta pääsisi mereen kunnolla räpeltämään. Totesin kahden vikan päivän aikana, että ei taida minun kroppani kestää täysin uutta lajia niin montaa tuntia kahden vuorokauden aikana. Olisi voinut olla tuskainen lentomatka kotimaahan lajikokeilun jälkeen! Jos olisi ollut edes kolme päivää aikaa joille jakaa nämä oppitunnit niin olisin ollut saman tien dyynin päällä opettelemassa varjon käyttöä ja myöhemmin laguunin kautta meressä. Tämä laji saa siis jäädä odottamaan seuraavaa aallokkoista matkaa!

Meri, tai yleensäkin vesi elementtinä, vetää jostakin syystä minua todella paljon puoleensa. Siispä oli luonnollista itselleni tehdä muutamat treenit rannalla. Avojaloin juoksu ja pienet kuntopiirit veden äärellä mukavassa säässä olivat ihanaa vaihtelua saliurheiluun. Meidän hotellissamme ei ollut salia ja itseasiassa teki hyvää tehdä välillä aivan muita juttuja. Rakastan porrasjuoksua ja täällä Jyväskylässä Harjun portaat ovat ihana paikka juosta portaita. Boavistan saarella ei tullut kuitenkaan viikon aikana juostua portaita vaan mukavia "mäkivetoja" oli haastavaa ja hauskaa juosta rannan tuntumassa isoimmilla hiekkadyyneillä.





Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

-Marika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3