Hurahdin Crossfittiin

Muutama päivä sitten kerroin uudesta innostuksen kohteestani boulderoinnista. Nyt olisi vuorossa toinen uusi tuttavuuteni urheilun parissa. Lokakuussa Elixia korttini vaihtui jäsenyyteen Crossfit Jyväskylässä. Kankaan tehdas täällä Jyväskylässä on siis muutaman kuukauden aikana tullut hyvinkin tutuksi paikaksi treenien merkeissä.  Seuraan itse kahta blogia (steffit ja white trash disease) , joissa crossfit on ollut hyvin paljon esillä. Näitä kahta blogia lukiessa rupesi itseänikin kutkuttamaan lajin kokeileminen. Aluksi pyysin aikaisempaa personal traineriani tekemään minulle saliohjelman, jossa treenit totuttivat minua crossfit tyyliseen tapaan treenata. Jonkin aikaa totuttelin treenaamaan omalla uudella saliohjelmallani ja samoihin aikoihin ystäväni sai samanlaisen himon kuin minäkin lähteä testaamaan tätä lajia Kankaan tehtaalle. Ei tarvinnut ystäväni minua kauaa houkutella lokakuussa ostamaan onramp-kurssia, sillä juuri sopivasti olimme saaneet viime kesän futiskauden päätökseen ja tiedossa oli kuukauden treenitauko. Treenitauolla oli hyvin aikaa keskittyä uusiin lajeihin, eli aikaa riitti hyvin crossfittiin ja boulderointiin.

Ainut asia, jota tässä uudessa lajissani pelkäsin oli ikuinen kompastuskiveni eli SELKÄ! Loukkasin selkäni 17-vuotiaana jalkapallossa niinkin mukavasti, että jouduin lopettamaan jalkapallon lähes kahdeksi vuodeksi. Pystyin kyllä liikkumaan, mutta mitään kovaa treenaamista ei selkäni kestänyt pariin vuoteen. Viime kesä oli jalkapallon kannalta hankalaa kun selkäongelmani palasivat kovempana kuin aiempana kesänä. Sarjapelien pyöriessä selkäni herätteli minua yölläkin kävelemään kipujen takia ja saatoin hampaita pestessä pudota polvilleni jos kumarruin liian alas sylkäisemään hampitahnat lavuaariin. Nyt muutaman kuukauden crossfit treenaamisen jälkeen voin hyvillä mielin todeta, että selkäni ei ole sanonut itseään irti kertaakaan treenatessa! Yöni saan nukuttua ilman, että selkäni herättää minut yöllä ja seisomatyöni kampaajana on helpompaa toimivalla selällä.  Vielä en kuitenkaan uskalla täysin rinnoin tuuletella selkäni puolesta, täytyy tunnustella tilannetta vielä muutama kuukausi. Tottahan tuo kuitenkin on, että tanko pään päällä työskentely treenatessa vahvistaa keskivartalon lihaksia, jotka tukevat selkää, joten lupaavalta näyttää selkäni puolesta. Fyssari aikoinaan sanoi minulle, että minun selälläni ei enää siltaan päästä. Nyt kaksi viikkoa sitten kuitenkin pääsin vihdoin ja viimein siltaan. Liekö joku jumi auennut kun olen tsempannut kehonhuollossa ja tehnyt hurjat määrät liikkuvuusharjoitteita, jotta pääsisin crossfitin vaatimiin perusasentoihin (olen valehtelematta maailman notkein rautatanko, suoraan sanottuna hävettää kuinka kankea olen). Samapa tuo mitä selälleni on tapahtunut, onko kyse siis korvien välissä olevasta ongelmasta vai oikeasta sitä en enää tiedä, mutta selkäni on parempi kuin vuosiin. Aika näyttäköön siis mitä tulee tapahtumaan.

Huikean tästä lajista tekee se melkoinen itseni haastaminen viimeiseen rutistukseen asti! Mahdollisuudet treenata monilla eri välineillä tai kehon omalla painolla ovat hyvät. Paikkana crossfit salit ovat kyllä melkoisia aikuisten leikkikenttiä. Salilaitteita ei juuri näissä paikoissa ole jos ei soutulaitteita lasketa, mutta tankoja, rekkejä, traktorin renkaita, köysiä,  hyppynaruja ja kaikkea muuta jännää löytyy kyllä enemmän kuin tälläinen lajin aloittelija kuin minä edes uskalsi arvailla. Siistiä saada samat fiilikset aikuisiällä kuin lapsena koulun liikuntasalissa köysiä pitken kilpaa kiivetessä.

Itselläni ei tässä lajissa ole halua lähteä kilpailemaan kuin vain itseäni vastaan ja haluan, että innostukseni crossfittiin säilyisi. Tällä hetkellä innostus vaikuttaa olevan hyvällä mallilla osaltani, koska intopiukeana lähden kohti Kangasta satoi tai paistoi. On ihanaa kun olen löytänyt urheilussa taas onnistumisen riemun.  Uuden lajin parissa onnistumisen tunteet ovat huikeita kun kokoajan oppii uutta. Paljon on tämän lajin saralla opittavaa ja aina voi parantaa.  Aluksi pyrin saamaan tekniikkani kuntoon monessa asiassa ja pikku hiljaa opitaan haastavampia uusia juttuja.  Erityisen kovasti uuden oppimen kiinnostaa telinevoimistelun puolelta tulevien crossfit asioiden tiimoilta. Rekillä tehtävät treenit ovat minulle hankalia, mutta vaativat minua kehittymään ja panostamaan liikkuvuuteeni. Ehkä haastan itseni opettelemaan hyvän käsiseisonnan ja vuoden päästä saan tehtyä muscle upeja!

Moni kritisoi crossfittia lajina, korkeasta riskistä loukkaantua. Treenaus tapa on usein aikaa vastaan kilpailtavaa treeniä, joka omalta osaltaan vaikuttaa varmasti loukkaantumisriskiin. Itse kuitenkin ajattelen asian niin, että eihän se lajin syy ole jos loukkaantumisia tulee, sillä jokaisen meidän täytyy kuitenkin itse miettiä mihin oma keho ja tekniikka riittää. Kukaan ei pakota sinua tai minua hyppäämään korkeimman boxhyppylaatikon päälle, aina voi hypätä matalemmalle. Minulle tämä laji on puhtaasti treeniä itseäni vastaan eikä sitä saanko tehtyä paremman ajan kuin vieressäni treenaava treenikaveri. Järki käteen sanon minä. Jossakin nettikeskustelussa huomasin ison keskustelymyllytyksen koskien papereita, joissa allekirjoitetaan salien vastuuvapautuslomake jos loukkaantumisia tulee. Ihmettelin tätä myllytystä, koska itse olen kirjoittanut näitä aika monessa urheilussa, esim boulderoinnissa ja flyboardauksessa. Ei tämä siis mielestäni ole ollenkaan outo käytäntö. Urheilussa on aina riskinsä ja niin se homma vain menee.

Toinen asia mihin itse törmäsin nettikeskusteluja lukiessa koski crossfitin tekniikoiden opettamista saleilla. Moni sanoo tekniikoiden opetusta huonoksi. Itse voin sanoa, että olen saanut hyvää opetusta lajiin liittyen. Olen ehkä "vaatinut" sitä onramp-kurssilla joissakin tilanteissa ja olen jäänyt tekniikka ja wodi tuntejen jälkeen juttelemaan itseäni askarruttavista asioista ja vastaukset olen saanut niihin paremmin kuin hyvin. Lajina crossfit meille perus harrastajille on kuitenkin jollakin tasolla ryhmäliikuntamuoto vaikka treenaatkin oman tasosi mukaan, mutta kuitenkin ryhmässä. Eihän kukaan voi olettaa saavansa samantasoista opetusta kuin jos ostaisit personal trainer-paketin ( näitähän on myös crossfitiin saatavilla). Itselleni tuli useita ahaa-elämyksiä esimerkiksi kahvakuulan käytöstä kuin aloitin treenaamisen Kankaalla. Olen pyöritellyt kahvakuulaa paljon aiemminkin ja käynyt tavallisten "punttisalien" järjestämillä ryhmäliikuntatunneilla perus salitreenaamisen lisäksi enkä ole koskaan saanut opetusta tekniikkaan niin kuin Kankaalla. Aina on tullut mustelmia, jonnekin kun olen pärähtänyt kahvakuulatunnille, jossa on sali täynnä ihmisiä muutaman sentin välein ja musiikki alkaa soimaan ja kuulat heilumaan ohjaajan heiluessa ja sanoessa teetkö etuheilautusta vai riveä. Kankaalla minulle ekaa kertaa kerrottiin miksi ja milloin käyttää esimerkiksi lantiota ja mistä voima lähtee ja mihin kohtaan kehossa minkäkin liikkeen kuuluu tuntua. Jos jotain asiaa ei kuitenkaan hoksaa niin aina voi kysyä, siksi meillä on suu. Isossa  crossfit hallissa koen helpommaksi avata suuni kysymysten merkeissä kuin pienessä ryhmäliikuntasalissa, jossa liikkeet tehdään musiikin tahtiin ja pelkään jääväni jälkeen huonon rytmitajuni takia. Tätä tunnetta en Kankaalla ole saanut itselleni vaan päinvastoin. Itse uunoilen monesti kun uusia tekniikoita tulee ja aina olen kuitenkin  saanut suuni auki ja ohjaajat Kankaalla ovat minua aina neuvoneet mielellään.

Olen tosiaan innostunut tästä treenimuodosta! Tulkaahan muutkin testaamaan tätä lajia! Hienon tästä lajista tekee se, että kuka vain voi aloittaa crossfitin, sillä kaikkia liikkeitä pystytään skaalaamaan ja jokainen treenaa itseään varten omalla tasollaan.

-Marika