100

100 tekstiä takana ilman tietoa siitä kuka olen. En ole suoranaisesti kertonut itsestäni juuri mitään täällä blogissa. Olen yksittäisissä postauksissa toki höpötellyt kaikkea ja niistä ehkä hatarasti voi jotain kokonaiskuvaa kasata, mutta nyt olisi tiedossa enemmän ja yhdessä tekstissä. En halunnut läväyttää hirveän suurta tieto pläjäystä ensimmäiseen blogitekstiin ja jotenkin tämä on aina vain jäänyt tekemättä. No nyt on puolivuotta takana ensimmäisestä postauksesta eli eiköhän nyt ole hyvä aika hieman tarinoida.

Näin hieman itseäni toistaen energiaa minusta löytyy kuin pienestä kylästä (enkä tarkoita fyysistä voimaa vaan akkuni ei tunnu tyhjenevän koskaan). Minut tuntevat ystävät ja tutut saattavat pitää tätä hieman rasittavanakin piirteenä ja ehkä jopa itsekin ajattelen joskus niin. Suuni olisi hyvä joskus teipata kiinni. Puheripuli ja Marika tarkoittavat meidän perheessä samaa asiaa.  Olen hyvin hyvin temperamenttinen. Tämän temperamentin saavat kokea läheisimmät ihmiseni, niin hyvissä kuin huonoissakin asioissa. Toisin sanottuna suutun kymmenessä sekunnissa, mutta lepyn viidessä.

Urheilu on yksi sellaisista asioista joka on ollut elämässäni ihan pienestä asti ja tuskin tulee koskaan katoamaan, edes selän pahempi rikkoutuminen ei sitä ole saanut katoamaan kuin hetkellisesti. Kaikki urheilu on ihanaa, mutta jalkapallo on täyttä rakkautta. Nykyään olen hurahtanut jopa saliurheiluun, joka on ennen ollut minulle oikea kauhujen kauhu. Joukkue urheilu on ihana tapa viettää aikaa, joukkue on kuin toinen perhe.

Innostun monista asioista ja minua ei tarvitse kauaa houkutella mukaan uusiin tai outoihin juttuihin. Nautin kaikesta pienestä ja kauniista, mutta huomaan usein kiinnittäväni huomiota eriskummallisiin tai outoihin asioihin ( Joona varmaan valitsisi tähän sanan ruma), esimerkiksi vaatekaappini pursuaa housuja, joiden ostamisen olen perustellut Joonalle sanoen "Nää on niin rumat, että ovat jo hienot". Moni vaate on myös jäänyt kauppaan koska ei ole ollut tarpeeksi ruma. Kotini ei kuitenkaan ole ruma eikä moni muukaan asia mistä pidän, rumuus koskee usein vain tekstiilejä.

Minulla on koneellaa kansio "Aina on hyvä päivä". Tästä kansiosta on bloginikin saanut nimensä. Kansio on täynnä valokuvia netin syövereistä tai osa itse otettuja. Olen ajan mittaan kerännyt sinne inspiroivia ja piristäviä kuvia. Selaan kansiota kun minulla on huono päivä (tai siis eihän minulla ole huonoja päiviä ;)) tai kun kaipaan piristystä. Pahakin olo muuttuu hetkessä paremmaksi kun katsoo hassua kuvaa iloisesta sammakosta tai aivan taivaallista ja kaunista kampausta, saatika sitten kun ihailee valokuvista maisemia New Yorkin kadulta tai Islannista ja kuvittelee itsensä sinne hyvässä seurassa. Ehkä typerää touhua, mutta saan siitä hyvän mielen.

Olen tällä hetkellä parturi-kampaaja. Pidän työstäni ja jokainen työpäivä on ihana. Nautin erityisesti värien maailmasta ja olen sillä saralla lyhyen "urani" aikana kerinnyt muutamat kilpailutkin kahlaamaan hieman sijoittuenkin. Rakastan työtäni ja työkavereitani, mutta minulla on myös hirveä tarve opiskelemaan. Viime syksynä olin jo lähdössä opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon, mutta jänistin ja peruutin opiskelupaikkani. Nyt hieman kadun sitä päätöstä, mutta tiedän silti ettei se opiskelupaikka olisi ollut minulle oikea. Ehkä haluaisin vain painaa nenän kiinni kirjaan pitkästä aikaa. Tällä hetkellä tukahdutan lukutarpeeni vain kaunokirjallisuuten koulukirjojen sijaan. Omaan putkinäön kun saan kirjan käteeni. Rakastan lukemista. Rakastan myös valokuvausta.

Ystävät ovat minulle tärkeitä ja niitä minulla on ihanan paljon. Asun tällä hetkellä parhaan ystäni kanssa, joka sattuu myös olemaan avomieheni Joona. Olemme seurustelleet reilut viisi vuotta. Meillä on Joonan kanssa todella paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta ollaan myös toistemme vastakohdat. Joona on raottanut minulle musiikin maailmaa ja minulla on vielä käynnissä Joonan tutustuttaminen urheilun maailmaan. Valokuvaus on molemmille yhteinen intohimo. Osataan myös onnellinen hölmöily.

Kahden viikon päästä alan opettelemaan yksin elämistä ensimmäistä kertaa elämässäni. Joona suuntaa nenänsä kohti Pohjois-Irlantia opiskelujen merkeissä ja minä jään Suomeen. Nyt testataan kuinka pärjään illat hiljaisuudessa. Urheilu korvaa varmaan sen ajan mitä moni käyttäisi minun tilanteessani television katselemiseen. Jos siis hiljenen huomattavasti täällä blogin puolella olen todennäköisesti jossain hikoilemassa!

Yhdistän tähän jo harvinaisen pitkään postaukseeni bannerin uudistuksen. Aiemmin sanoin päivittäväni bannerin joka vuoden ajan mukaan saman tammen luona missä ensimmäinen banneri on otettu. Pidän sanani.

Viime kesän bannerikuva. Tästä kaikki alkoi

Syksy

Talvi näyttää tältä.

Ja ainiin ikää minulla on 22 vuotta (enkä vanhene enää koskaan! ;)) Kauniita unia!

-Marika