lauantai 16. heinäkuuta 2016

VESI RAUHOITTAA

Mallorcan reissulla pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan uintia avovedessä. Ja joo heh heh joku nauraa siellä ruudun toisella puolella, että eikö neiti ole koskaan Suomen vesissä uinut. Olenhan minä, mutta lähinnä rintauintia ja kuuman kelin takia pientä räpiköintiä kuralätäköissä. Viime talven aikana opettelin vapaauintia ja nyt pääsin kokeilemaan kuinka homma sujuu meressä. Olin positiivisesti yllättynyt omaan suoritukseeni!

Rakastan vettä ja olen viihtynyt vedessä lapsesta asti todella paljon. Kuitenkaan kunnon uintiharrastusta en ole saanut itselleni koskaan hankittua. Nyt viime talvena kuitenkin crossfit ajoi minut opettelemaan vaparia ja tein ison työn sen eteen. Päätin siis testata kuinka pysyn pinnalla samalla kun katselin elämää meren pinnan alla. Lasit ja uimalakki päähän ja speedot päälle ja se oli menoa. Suolavesi ei häirinnyt kuin hetken alussa ja aallot olivat alkuun oma lisänsä mutta niihinkin totuin nopeasti.

Tein viikon aikana kaksi uintiharjoitusta meressä ja onnistuin suunnittelemaan uimatasooni nähden tehokkaat treenit!

Treeni 1.

4x 50 m vaparivedot

jokaisen vedon välissä sykkeet alas, jotta sain keskittyä uintitekniikkaani kunnolla ja totutella meriveteen sekä aaltoihin

4x 100m vaparivedot

1,5 min palautus vetojen välissä

5x 125 m vaparivedot

1 min palautus vetojen välissä

Loppuun rentoa rintauintia

Uin turvallisuussyistä vedot rantaviivan suuntaisesti ja matalassa vedessä, koska en ollut varma kuinka hyvin pystyn suoriutumaan treenistäni. Suoriuduin hyvin ensikertalaiseksi sillä sain tehtyä kaikki vedot ja pitämään sykkeet ja nopeuden hyvin kasassa.  Treeniä suunnitellessani en todellakaan ollut varma riittäisikö oma uintikuntoni edes tälläisiin matkoihin meressä. Se riitti ja olen tyytyväinen itseeni. Maasta se pienikin ponnistaa.



Treeni 2.

10 min rintauintia

8x 300 m vaparivedot

10 min rintauintia

Tämän treenin uin syvässä vedessä. Lähdin laiturilta liikkeelle ja uin kelluvalle laiturille 300 metrin päähän rannasta. 300 metrin matka on itselleni jo pitkä matka uida vaparia, joten keskityin siihen että etenen rauhallisesti, jotta pääsen perille asti. Pidin hyvät tauot ja keskityin siihen mitä meressä näkyi. Oli ihana huomata, että pystyin uidessa huomioimaan meren asukit, kuten kauniit kalat ja väistämään 2 meduusaa, jotka meinasivat osua uimareitilleni.  









Kiitos viime talven uimaopettajalleni! En olisi ikinä uskonut viime marraskuussa, opetellessani vaparia mielikuvaharjoitteilla, että pystyn uimaan meressä ilman ongelmia tälläiset matkat ja nauttimaan vielä! Uuden oppiminen on vaan jotain niin hienoa! Ja hei ei se matka tapa vaan vauhti ;)

-Marika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3