tiistai 26. heinäkuuta 2016

LAZISE - ROAD TRIP PART 2

Kesäkämppiksen kanssa jatkoimme road trippiamme Sirmionesta Laziseen. Siirryimme muutaman kymmenen kilometrin päähän autolla ja olimme varanneet air bnb:n kautta majoituksen, huoneen huvilasta, aivan Gardajärven rannasta. Kamat huoneeseen ja rantaan!

Lämmintä, makeaa ja sinistä vettä, kuinka oiva mahdollisuus supaamiseen. Lazisen reissu sisälsi siis rannalla löhöilyä, supausta, uintia, muutaman hyvän drinkin ja pienen aamuvisiitin kaupungilla aamupalan merkeissä. Yksi vuorokausi aikaa ennen kuin siirryimme auton kyytiin uudestaan.  Lazise sopi hyvin meidän reissuumme, lyhyt aika ja pieni paikka ovat aika hyvä yhtälö. Sain mitä halusin, vettä ja aurinkoa! Jos olisimme olleet täällä pidempään olisimme lähteneet supvaellukselle, joka toteutetaan kerran viikossa auringonlaskun aikaan. Mutta sain supata aivan riittävästi ja voin jättää supvealluksen hautumaan mieleeni, sillä sellaisen kokemuksen voisin vielä lisätä to do - listalleni!

Mikä Lazisessa vetää ihmisiä puoleensa? No sijainti ilman muuta, Gardajärvi kun on vain pirun kaunista seutua! Lazisessa on myös huikean hyvät campingalueet ja näytti siltä, että osa matkailijoista oli ollut campingalueella jo koko kesän ( ruskettuneita ihmisiä oli jokapuolella ja normi asuntoautojen lisäksi oli vaikka minkälaisia taloa jäljitteleviä hökötyksiä ja viritelmiä! ). Lazisessa sijaitsee myös Garda Land, huvipuisto, joka on kesäaikaan auki aamu kolmeen asti! Me päätimme skipata tämän huvipuiston kokonaan sillä meikäläinen kuuluu siihen kastiin ihmisiä, jotka oksentavat jo siinä vaiheessa kun näkevät jonkun toisen menevän pyörivään laitteeseen. Ei olisi ollut kiva maksaa vain siitä että voisi mennä vuoristorataan tuhat kertaa ;)









Onhan tämä reissaaminen mukavaa hommaa ja varsinkin jos sen saa tehdä sellaisessa seurassa, jossa  ei juurikaan tarvitse asioita suunnitella etukäteen, vaan asiat vaan rullaavat omalla painollaan. Siispä kaasu pohjaan ja Toyotaan!

-Marika

2 kommenttia:

  1. Siis whaaat?! Sinä hurjapää et voi mennä huvipuistoissa pyöriviin laitteisiin?! Sinä joka lentelet flaikulla 20 metrissä, seisot sen päällä käsilläs ja vetelet sillä voltteja?? Anteeks mitä! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! En voi keinua edes pihakeinussa :D laatta lentää samantien!

      Poista

<3