sunnuntai 25. tammikuuta 2015

AINA ON HYVÄ TREENIPÄIVÄ (VIDEO)

Viime sunnuntaina kuvasimme Riikan kanssa videota yhteisestä treenistämme. Kyse oli crossfit -treenistä, joka oli meille molemmille viikon viimeinen rykäisy. Riikalla kisaviikko alla ja itselläni tiukkatreeniviikko myös. Molempien treeniviikosta johtuen teimme melko lyhyen, mutta silti tehokkaan, keuhkojumpan. Tätä metconia aion jatkossa testata lisäämällä kelkantyöntöön lisää painoa, lisäämällä yhden tai kaksi kierrosta lisää ja ennen kaikkea vähemmän väsyneenä. Liikkeitä treenissä on aika vähän (minulle tämä tarkoittaa sitä, että treeni on helppo muistaa eikä tarvitse lukea lunttilappua kesken treenin), mutta nopeasti suoritettuna tuntuvat hyvinkin raskailta. Yllätyin itse tosissani kuinka raskaalta omat suosikkiliikkeet ja pienet määrät toistoja tuntuivat! Pakko nostaa kelkantyöntö vielä tässä esiin kun puhun suosikki treeniliikkeistäni. Pidän todella siitä tunteesta kun kelkkaan lataa niin paljon painoa, että sen saa juuri ja juuri liikkumaan. Jos teillä on mahdollista käyttää treeneissä kelkkaa niin suosittelen sitä esimerkiksi treenin loppuun kun olet muutenkin jo väsynyt. Treenin jälkeen tunne on sellainen että olet todellakin kaikkesi antanut. Minulle kelkantyöntöön treenin lopussa riittää 80 lisäkiloa ja olen aivan puhki.


Mitä siis treeniimme kuului?

2 kierrosta:

10 kippileukaa
10 boxin yli burbeeta
2 köyttä
 20m kelkantyöntöä (plus 40kg lisäpaino)


Aikaa tähän treeniin ei kulu hirveästi, minun aikani oli 4:47. Eli nopea mutta hapokas treeni. Jos kaipaa tehokkaampaa treeniä niin ennen tätä metconia voisi hyvin tehdä napakan voimatreenin ja omasta fiiliksestä riippuen muutella metconin kierrosmäärää. Tämä täytyy todellakin testata uudestaan voimaosion kanssa.  Ehkäpä jätän isoimmat höpinät tähän ja päästän teidät tsekkaamaan videon. Mainitaan vielä tässä iso kiitos Joonalle, joka jaksoi hoitaa videon kuvauspuolen! Nauttikaahan minun ja Riikan ihka ekasta fiilistreenivideosta!





Kurkistakaahan treenikaverini RIIKAN BLOGIIN  ja  INSTAGRAMIIN! Riikalla on upea treeniblogi, jota ei voi kuin ihailla. Jos kaipaat vinkkejä omaan treeniin tai crossfit kiinnostaa niin suosittelen lämpimästi tutustumaan hänen teksteihinsä.


Iloista alkavaa viikkoa,

-Marika

P.s. Jos kysyntää tälläisille treenivideoille löytyy niin uskon minun ja Riikan yhteistyön jatkuvan treenivideoiden merkeissä.

6 kommenttia:

  1. Tosi hieno setti, kiva kattoo kun näkee että on panostettu lopputulokseen! Lisäpojot kuvakulmien ja mätsäävien asujen osalta :) Niin ja ihan hyvin sporttailtu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tottakai pitää vähän miettiä tollasiakin juttuja ;) Kiitos Rosti :)

      Poista

<3