torstai 10. lokakuuta 2013

Turvesaunassa rentoudutaan

Maanantaina kävin ystäväni kanssa Laukaan liepeillä Tupaswillassa turvesaunassa.  Ja aijai sitä rentouden tunnetta, jonka tälläinen kokemus saa aikaan. Iso mahtisavusauna tarjoaa ihanan lämmön, yhdistettynä turpeen kaikkiin hoitaviin ja helliviin ominaisuuksiin. Kaiken tämän lämmön lisäksi on Tupaswillan saunareissun yhteydessä mahdollisuus pulahtaa saunan jälkeen suolampeen virkistäytymään. Täytyy kyllä sanoa, että tähän aikaan vuodesta minun pulahdus oli hyvin nopea pulahdus! Juomapullo oli tällä reissulla tarpeen, sillä turvehoito kiihdyttää aineenvaihduntaa. Itse join saunan aikana lähes 2,5 litraa vettä! Pullo eksyi huulille koko ajan.

Turpeeseen ja sen ominaisuuksiin olen saanut tutustua viimeisen parin kuukauden ajan työpaikkallani, sillä olemme aloittaneet hiuspohjan ja kasvojen turvehoidot. Tietoa turpeen vaikutuksista on imetty kuin sieni viimeisten viikkojen aikana ja on ollut ihana huomata kuinka turvehoidot tosiaan toimivat. Kyllä tässä vanhassa suon kullassa on potkua. Turve helpottaa atooppisen ihon, psoriaksen ja jopa aknen oireita. Itse kärsin näin kelien viilettyä kuivasta ihosta koko kehossa, etenkin käsissä ja hiuspohjassa, siispä oli ihanaa päästä vuoraamaan koko keho turpeeseen. Voisin tehdä itselleni näitä turvehoitoja myös kotona, sillä samaa Ähtäristä peräisin olevaa suomalaista Lehtosuon turvetta, jota Tupaswillassa oli, käytämme myös meillä töissä. Mutta täytyy kyllä myöntää, että mieluummin hyödynnän tälläistä isoa savusaunaa koko kehon turvehoitoon, sillä melkoisen sotkuista on näin ison turvemäärän käyttäminen. En haluaisi pestä omaa saunaani tälläisen setin jälkeen. Hiuspohjassa tai kasvoissa käytettynä turve ei juurikaan sotke kun kyseessä on niin paljon pienemmät määrät turvetta.

Jos pidät saunomisesta suosittelen Tupaswillan saunomis mahdollisuuksia hyvin lämpimästi! tälläiseen turvesauna pakettiin kuului saunomisen lisäksi kevyt iltapala, itseleivottua ruisleipää. Täydellistä!













En ollut aiemmin käynyt Tupaswillassa vaikka matkaa ei ole kuin puolisen tuntia täältä Jyväskylästä. Ihanaa, että aina löytyy  uusia kokemuksia näin lyhyen matkan päästä kotoa. Aion ehdottomasti mennä uudestaankin, ehkä jo seuraavaan naisten turvesaunailtaan 4.11. Kiitos Satu rakas kun houkuttelit minut mukaan saunomaan!

Nautitaan pimeistä syysilloista!

-Rentoutunut Marika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3