sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

CROSSFIT OPEN 15.1 & 15.1A

Viikko sitten sain ensimmäisen kosketuksen kilpailuun crossfitissa. Lähdin hyvällä ja kepeällä mielellä mukaan Reebok Crossfit Games Openiin. Pienellä osallistumismaksulla pääsee syöttämään viiden viikon ajan omia treenituloksia nettiin ja näkemään oman sijoituksen Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa. Virallisesti Openit ovat karsinta crossfitin mm-kisoihin, eli ne maailman huiput karsivat itsensä näillä viiden viikon treeneillä maailman luokan kisoihin. Itselle nämä ovat tutustumista lajiin ja hyvää yhteistä tekemistä muiden meidän salin tyyppien kanssa. Viiden viikon ajan Openin treeneistä kuhistaan salilla ja vertaillaan tuloksia. Homma toimii siis niin, että viiden viikon ajan joka torstai julkaistaan uusi treeni. Treeni tulee suorittaa tuomarin tuomaroimana maanantai-iltaan mennessä. Treenin voi tehdä yksin tai porukassa kunhan tuomari tarkistaa, että liikkeet tehdään oikein. Toisin sanottuna  haastavia treenejä, uuden oppimista ja toisten tsemppaamista viiden viikon ajan.

Mitä odotan tältä viideltä viikolta? Haluan haastaa itseäni ja saada kokemusta kisaamisesta, vaikka Openit ovatkin hyvin erilainen tapa kisata kuin normaalit salikisat, sillä voi itse valita milloin kisalajin suorittaa. Tavoitteeni olisi, että pystyn suorittamaan kaikki viisi lajia kilpasarjassa, enkä kevennetyssäsarjassa. On kuitenkin hyvin mahdollista, että treeneissä tulee eteen sen verran haastavia liikkeitä, että voimani ja taitoni eivät riitä, jolloin on syötävä ylpeyteni ja lähdettävä skaalamaan liikkeitä helpommaksi. En ota näistä turhaa stressiä, mutta toki pientä jännitystä on ilmassa joka torstai!

Nyt on kulunut viikko ensimmäisen Open lajin suorittamisesta. Suoritin lajin viikonlopun aikana kahdesti sillä en ollut täysin tyytyväinen ensimmäiseen tulokseeni. Laji oli kaksiosainen, ensimmäinen osio kesti 9 minuuttia ja oli tarkoitettu nopeatempoiseksi syketreeniksi. Heti 9 minuutin sykeosion jälkeen oli 6 minuuttia aikaa etsiä maksiminosto rinnallevedosta ja ylöstyönnöstä. Simppeli laji, mutta itselleni löytyi kompastuskivi tuossa 9 minuutin treeniosiossa. Liike nimeltä varpaat tankoon. Toes to barit kulkevat freesinä hyvin, mutta väsyneenä kippini hajoaa helposti jolloin liike syö todella paljon aikaa. Aikaa näihin toes to bar liikkeisiin kului laittoman paljon ja en saanut treeniin vauhtia kunnolla, mutta sain kuitenkin tuloksen ja se on hyvä juttu! Olisin halunnut saada nostettua oman ennätykseni rinnallevedossa ja työnnössä lajin kakkososiossa, mutta väsyneenä sain vain vanhan ennätykseni ylös. Minulla on hieman erikoinen tilanne moneen muuhun verrattuna, sillä minulle painonnostossa työnnöt ovat helpompia kuin rinnalleveto. Yleensä rauta nousee monella kisoissa rinnalle, mutta työntö ei kuljekaan ja se luo paineita. Minulle jännitystä tuo se, että joudun miettimään saanko raudan rinnalle, jos rauta nousee rinnalle niin työntö varmasti kulkee, sillä työntö maksimini ovat huomattavasti korkeammat kuin rinnallevetoni. Liekö seurausta heikosta etukyykystä ja työntöön on etua futiksesta tulleesta nopeasta jalkojen liikkeestä. Joka tapauksessa tämä eka laji oli mukava tehdä, hyvät fiilikset jäi.

Openin ensimmäinen laji näytti tältä:

 workout 15.1
 
Complete as many rounds and reps as possible in 9 minutes of:
15 toes-to-bars
10 deadlifts (115 / 75 lb.)
5 snatches (115 / 75 lb.)

workout 15.1a

1-rep-max clean and jerk
6-minute time cap


Tässä Openien ekassa lajissa oli mukana tempausta. Monelle tempaus tällä painolla on varmasti helppoa kauraa, mutta minulle tämä paino on jo aika lähelle omia maksimipainojani ja tempaus on kuitenkin painonnoston teknisesti haastavimpia liikkeitä. Siispä jouduin taistelemaan tämän liikkeen kanssa ja tein jokaisen toiston yksitellen ja rauhassa. Pelkäsin treenini pysähtyvän tähän liikkeeseen, mutta oli kiva huomata että sain lajin oikeasti suoritettua hyväksytysti!

Openien kakkoslaji on julkaistu ja sen voit kurkata TÄSTÄ. Olen itse jo kokeillut lajia kerran, mutta aion tehdä treenin vielä toiseen kertaan huomenna aamulla. Toivottavasti tästä lajien uusimisesta ei tule pysyvä tapa. Ensi viikon treeni hieman jännittää sillä olen lähdössä torstaina ihanien typyjen kanssa Sveitsiin. Tulen takaisin myöhään maanantai- iltana. Eli joudun etsimään Sveitsistä crossfitsalin, jotta saan tämän lajin suoritettua! Hui jännää! Saa nähdä mitä tulevissa lajeissa tulee vastaan ja pystynkö tekemään kaikki treenit kilpasarjassa.


Näiden kippi toes to barien jälkeen käteni olivat kämmenistä auki pahemmin kuin koskaan aiemmin. Viikon verran sain parannella rakkoja ja teippailla käsiä treenien ajaksi.





Työntö tuntui kevyeltä, siispä löytyi hymyä ;)

 


Huippua alkavaa viikkoa kaikille! Odotan niin paljon tulevaa Sveitsin reissua, että en malta pysyä pöksyissäni!

-Marika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3