torstai 27. kesäkuuta 2013

Kahvila Muisto


Rakastan Veeran uutta tukkaa! Petollinen työ minulla kun saan luoda tälläisiä ihanuuksia muille ja kärsin itse samalla oman tukkani kanssa. Kuka leikkaisi minulle tälläisen samanlaisen? Onko minun pakko kasvattaa hiuksiani juuri tälläisen helteen aikana!





Jyväskylässä ei ole loistokasta kahvilatarjontaa. Se on usein noussut puheeksi ystävien kesken. Olisi aivan ihanaa kuluttaa aikaa kahvilassa ja nauttia hyvästä kahvista. Kahvilassa viettäisi pitkiäkin aikoja kuulumisia vaihtaen tai ihan vain ajatuksia selvittäen jos kahvila olisi viihtyisä. VIHDOIN Jyväskylään on saatu viihtyisä kahvila, jossa tosiaan mielellään viettää pidemmänkin aikaa kuin vain kahvikupin verran.  Kahvila Muistoon astuessani tiesin heti, että täällä istun ja nautin seuraavat puolitoista tuntia.

Kahvila Muisto on vasta avattu Toivolan vanhalle pihalle.  Muistossa istuessa voi todella hengittää mennyttä aikaa ja nauttia olostaan. Kaiken sen upean silmän ruuan, joka on sisustuksella saatu aikaan, kruunaa vielä ystävällinen henkilökunta sekä pöytiin tarjoilu. Pöytiin tarjoilu on harvinaista herkkua Jyväskylän kahviloissa. Monen kivasti sisustetun kahvilan ensivaikutelman pilaa se kun joudun latomaan kaikki ihanat herkut rumalle tarjottimelle, jota kiikutan pöytään samalla kun kahvia läikkyy joka puolelle, ja se tilaamani kahvi muuttuukin äkkiä pieneksi kahviksi.

Suosittelen maistamaan Muistossa suussa sulavaa Manhattan kakkua sekä taivaallisia sorbetteja! Täytyy kesän aikana käydä tsekkaamassa vielä Muiston lounastarjonta.



Kesällä pitää herkutella,

Marika

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti ja ihania kuvia! Tervetuloa meille vaikka joka päivä! Linkitin blogisi facebook-sivuillamme, toivottavasti et pahastu :) T.Muiston Sini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Ei haittaa lainkaan :) Aivan ihana kahvila on kyllä kyseessä ja tulemme ehdottomasti uudestaankin! Ihanaa kesää.

      -Marika

      Poista

<3