sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Lounas vinkki Jyväskylässä

Olen täällä blogissani maininnut Toivolan vanhalla pihalla sijaitsevan Kahvila Muiston viime kesänä  (lue postaus ja katso enemmän kuvia TÄSTÄ). Silloin puheissa oli ihanan tunnelman omaava kahvila, jossa on ystävällinen henkilökunta ja ihania herkkuja läheltä.  Nyt palaan Muistoon lounaan merkeissä.

Olen salaattien ja keittojen kova ystävä, mutta en jaksaisi aina kahviloissa tai ravintoloissa syödä sitä perinteistä ceasar salaattia joko kanalla tai ilman. Muistossa ei tarvitse eikä voikaan. Lounaalla voi valita ihanan salaatin useista eri vaihtoehdoista tai valita päivän keiton, joka vaihtuu päivittäin. Tällä kertaa itse söin vuohenjuustosalaatin ja Joona popsi tyytyväisenä suuhunsa kylmäsavulohisalaattia. Aiemmin olen maistanut keittolounasta ja fetasalaattia enkä ole pettynyt lounaaseen kertaakaan. Annokset ovat hyvän kokoisia ja nälkä lähtee. Lounaan hinta voi jostakusta tuntua salaattilounaasta paljolta kun puhutaan hieman reilusta yhdeksästä eurosta ( keitto taisi olla kahdeksan euron hujakoilla) mutta itse en koe sitä ongelmaksi, sillä tiedän että ruoka on tuoretta ja raaka-aineet tulevat tästä läheltä.

Seuraavaksi olisi suunnitteilla kokeilla Muiston sunnuntaibrunssi. Tämä täytyy toteuttaa kevään aikana vielä! Toivottavasti en pety silloinkaan. En usko, että Muisto voisi tuottaa minulle pettymystä.





Keväistä sunnuntaita kaikille!

-Marika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3