Jostain kumman syystä boulderointi osoittautui minulle hyväksi muodoksi urheilla ja useammankin ystävän kanssa on tätä seinäkiipeilymuotoa käyty kokeilemassa. Eikä ole kukaan ystävistäni lähtenyt pajalta pois muuten kuin hymy naamalla ja kovaan ääneen kailottaen kuinka aikoo tulla vielä uudestaankin. Uskon tämän positiivisen fiiliksen tulevan lajin ja boulderpajan tarjoamista kiipeilyreittien erilaisista hankaluustasoista sekä hyvästä ilmapiiristä. Meille aloittelijoille löytyy paljon helppoja ratoja, joissa otteet ovat hyviä käteen ja joissa otteiden välinen matka toisistaan on lyhyempi. olit sitten lyhyt tai pitkä niin varmasti saat ensikertalaisenakin onnistumisen tunteita! Jos porukasta löytyy kokeneempiakin konkareita lajin suhteen ei Boulderpaja jätä heitäkään kylmäksi, sillä pajalta löytyy useita eri ratoja useilla eri vaikeusasteilla. Ratoja taitaa olla noin 150, joita uusitaan kuukausittain.
Itselleni tämä urheilulaji on tehnyt todella hyvää henkisellä puolella sillä aiemmin olen tottunut harrastamaan lajeja joissa hiki valuu ja mennään eteenpäin lähes verenmaku suussa. Tämän lajin parissa olen oppinut kisaamaan vain itseäni vastaan, ottamaan ohjeita vastaan sekä ratkomaan ongelmia kaikessa rauhassa. Boulderoinnin parissa voi hurahtaa helposti parista tunnista kolmeen tuntiin aikaa. Välillä kapuan seinällä ja kun este tulee eteen huomaan kavunneeni alas pohtimaan mikä meni pieleen. Saatan tuijotella ongelma kohtaa pidemmänkin tovin ja miettiä mitä kannattaisi tehdä toisin tai kokeilen uutta reittiä ja palaan vanhaan reittiini hetken kuluttua tai jopa vasta seuraavalla kerralla. Onnistumisen tunteita saan joka kerralla ja ne ovat minulle tämän lajin suola. Ensimmäisellä boulder kerrallani muistan yrittäneeni päästä negatiiviselle seinälle huonolla menestyksellä. Voimani keskivartalossa ei tosiaan riittänyt, jotta olisin saanut itseni edes hetkeksi seinälle. Nyt parin kuukauden jälkeen kapuan jo negatiivisella seinällä. En tietenkään haastavia otteita. Haastavia otteita treenailen joka kerta kyllä helpommilla seinillä. Joka kerta käyn tunnustelemassa joko puristusvoimani sormissa riittäisi kiipeämään pienissä ja sileämmissä otteissa. Pakko se on vain myöntää, että viheliäsiä nuo hankalat otteet ovat mutta edistystä tapahtuu hiljalleen. Viime kerralla sain itseni vedettyä itselleni kinkkisestä otteesta edes seinälle asti! Voidaanko tästä päätellä siis, että puristus- ja keskivartalovoimani ovat parantuneet! Tämä laji on kyllä yhtä staattistakeskivartalotreeniä ja sitä ei voi koskaan kehittää liikaa. I'm in LOVE.
Olisiko aika antaa itselleni uusi lempinimi? Miten olisi seinähullu? Jos kiinnostuit lajista niin käy kurkkaamassa miltä meno näyttää Boulderpajalla!
Tässä lajissa kädet hikoaa, joten mankka on käsissä tarpeen jos aiot pysyä seinällä! |
Kutos tason reitit ovat minulle vielä turhan hankalia, mutta treenailen näiden otteiden kanssa joka kerta. |
Hahaa sain itseni etenemään edes otteen verran kutos tason istumalähdössä! |
Onnistumisen tunteita on mukava tuuletella! |
Go Sisko Go! |
Käykäähän tekin kokeilemassa kiipeilyä ilman valjaita!
-Marika